Juuri kuin ulkoa tulijat astuivat sisään, tuli toisesta peräovesta etummaiseen huoneesen selkä edellä vanha, paljaspäinen, kiiltävänkuluneesen sortuukkitakkiin puettu mies, riidellen armottomasti häntä ulostyöntävän akan kanssa. Akan "nuuskakamarin" katto oli joskus menneisyydessä painunut niin pahasti sisään, että hänen puheensa tuli yksinomaan kurkusta, ja vaikka sitä sentähden oli melkein mahdoton ymmärtää, saattoi kumminkin heidän riidastaan huomata, että siinä oli talon isäntä ja emäntä. Sillä isäntä oli pistänyt muutaman olutpullon hinnan omaan taskuunsa, salaa akalta, ja siitä nyt oli tora, koska akka tahtoi välttämättä pitää itseoikeutettua kasöörin virkaansa loukkaamattomana. —
Joppi tuntui olleen hyvin tervetullut tähän hauskaan seuraan ja useammat tervehtivät häntä kuin vanhaa tuttua.
Nikulle ei puhuttu mitään ja hän istui kuin isäntä omaan pöytäänsä.
— Ei Koskinen ole tullut? — kysyi hän.
— Ei, vastasi yksi joukosta, — eikä se tänä iltana sieltä tulekaan.
— No nyt on piru merrassa —
— Huomenna on asia raastuvassa esissä ja haaste saatiin joka mies.
— Kirottu poliisi!
— Ne väittävät vaan, että hevonen on varastettu ja että tuntomerkit lyövät yhteen sen Hausjärveltä varastetun hevosen kanssa, jota on kuuluutettu —
— Hoo pojat! — minäpä näytän toteen, että Koskinen on sen rehellisesti tunnetulta mieheltä ostanut —