Hän näkee Kappolat ja säätytalon vahtimestarit ja kaikki ne, joita hänen voittonsa on ällistyttävä. Hän näkee itsensä jo säädyn istuntosalissa, missä virkaveljet hartaina ja ihmetellen kuuntelevat hänen esityksiään, hän näkee itsensä jo viisillä valtiopäivillä perätysten ja kaulassaan suuren hopearahan, hän näkee itsensä jo omassa haudassaankin, jonka päälle sinatöörit ja säätyjen lähettiläät laskevat seppeleitä, ja jolle kiitollinen kansa pystyttää kiven…
Hän hyökkää puheenjohtajan pöydän taa, töyttää tämän käsipuolesta sivuun, ja alkaa puhua kovalla äänellä. Sanoo huomanneensa, kuinka häntä täällä kunnassa on vuosien kuluessa koetettu monella tavalla solvata. Kuinka häntä on koetettu jo sanomalehdissäkin häväistä, kuinka häntä on vastustettu sanoilla ja töillä, salaa ja julkisesti. Ja kaiken tämän hän on saanut palkkioksi siitä, että on omia vaivojaan säästämättä, omia kulunkejaan katsomatta aina rehellisesti kunnan yhteistä hyvää harrastanut. Mutta pilkkaajain pistot eivät ole häneen pystyneet, hän on niistä huolimatta voinut säilyttää terveytensä ja kykynsä, jonka hän aina vieläkin on valmis uhraamaan kuntansa ja vaikkapa koko isänmaankin hyväksi.