6.
Kokouksen virallinen puoli on alkanut. Puheenjohtaja on juhlallisena astunut navetan siltaa ylös parvelle, joka on sisustettu kokoushuoneeksi, ja asettunut istumaan perälle parven lattiasta kohotetulle lavalle, pöydän taa, kirjoineen, papereineen ja läkkipulloineen niinkuin lehtimajaan, sillä koivun ja pihlajan oksilla on koristettu lavan tausta ja molemmat sivut. Pöytäkirjan pitäjä on ottanut tilansa hänen vasemmalle puolelleen, pöydän päähän.
Kaikki mahtihenkilöt, kuntain etevimmät ja ylisummaan ne, joilla tässä tilaisuudessa on tai jotka luulevat itsellään olevan jotain sanottavaa, ovat asettuneet etumaisiksi, lähimmäksi puheenjohtajaa, ja istuvat siinä varsin painavan ja vaikuttavan näköisinä, tuntien hetken tärkeyden ja tämän kokouksen yleistä hyvää tarkoittavan luonteen. Heidän takanansa, niin pitkälle kuin notkuvia lautoja riittää, istuu muita vähemmin näkyviin pyrkiviä henkilöitä, mutta siitä ovelle asti ahtautuu koko suuri parvi täyteen muuta rahvasta, tunkeillen, toisiaan tölmien ja kaulojaan kurkottaen, sellaisella sohinalla ja kohinalla, ettei siitä tahdo tulla loppua ollenkaan. Puheenjohtaja seisoo jo lavallansa nojaten molemmin käsin pöydän syrjään ja kiikuttaa yläruumistaan edestakaisin, kohautellen silmäluomiaan. Mutta temmellys oven puolella melkein äityy vaan ja kuuluu sieltä selvästi muun turinan seasta meheviä kirouksia "varpaille astumisesta" ym.
Kun puheenjohtaja huomaa, että kohina hänen seisovasta asennostaan ja merkitsevistä katseistaan huolimatta yhä jatkuu, ottaa hän lyijykynän käteensä ja painaa sitä hetken pystyssä pöytään, niin että outo luulisi hänen aikovan työntää sen siitä lävitse. Sitten naputtaa hän sillä muutaman kerran pöytää, yskähtelee sieraimistansa juurikuin suulaen ja nenän yhtymäseudussa olisi joku tukkeuma puheenjuoksulle, ja alkaa puhua.
Hän lausuu kaikki kokoukseen saapuneet tervetulleiksi, huomauttamalla erityisesti yhtä, hän kääntyy tässä kohdassa sivummalla yksikseen istuvaan senaattoriin, — yhtä väsymätöntä ja harrasta isänmaan ystävää, jonka aina valvova silmä nyt on sattunut tätäkin isänmaamme sopukkaa näkemään ja läsnäolollaan virkistämään.
Kaikki luovat silmänsä senaattoriin päin, joka istuu tuolillaan takakenossa hattu polvella ja kiertelee mietteihin vaipuneena partaansa, katse väsyneen ja raukean näköisenä epämääräisesti väkijoukkoon kääntyneenä.
Sitten tekee puheenjohtaja, tavantakaa nenästään yskähtäen ja samalla toistaen jonkun tärkeämmän sanan, "lyhyesti" selkoa tämän "jalosta aatteesta syntyneen ja kansan yhteistä parasta tarkoittavan" seuran viimevuotisesta vaikutuksesta ja julistaa kokouksen avatuksi.
Jussila on koko puheen ajan katsellut kulmat rypyssä puheenjohtajaa ja välillä vilaissut, minkä vaikutuksen hänen puheensa tekisi sivummalla istuvaan korkeaan henkilöön. Mutta kun hän on huomannut, ettei senaattori ole mitään erityistä liikettä tehnyt, eikä millään tavalla katsettaankaan kääntänyt, on hänen otsansa taas hetkeksi silinnyt. Sillä hänen on aina pistänyt sisullensa ja pistää nytkin sen miehen puhetaito, joka siinä pöydän takana niin vapaasti ja rohkeasti, käsillään liikkeitä tehden sanoja singauttelee ja voi melkein tyhjästä puhua noin pitkältä.
— Kun voisi oppia sen konstin, mietti Jussila. — Mutta se on opittava, koko elämän uhalla on se opittava, sitä on harjoiteltava ja oltava rohkea!
Ja kun sitten ruvetaan valitsemaan palkintotuomareita, niin nousee Jussila ensimmäisenä reippaasti ylös, kakasee onnistumattomasti kurkkuaan, luettelee läpitse koko ystäväpiirinsä, isäntiä ja emäntiä, mitä niitä kokouksessa läsnä on, ja sanoo lujalla äänellä, että se ja se siihen ja siihen talouden haaraan, heilauttaen kättään kutakin nimittämäänsä henkilöä kohden. Sitten hän istuu ja alkaa tyytyväisen näköisenä leukaansa silitellen kuiskailla jotain vieruskumppanilleen, Mikkolan isännälle.