Mutta korkea vieras hymähti tuskin huomattavasti ja asteli vähän kumarassa eteenpäin, keppi keskeä kiinni vasemmassa kädessä ja oikealla silmälasiaan kohennellen.
Silloin törähtivät yhtäkkiä torvet, katkaisivat räikeillä marssin sävelillä tyynen hiljaisuuden ja saivat repäisevällä äänellään melkein koko yleisön kömmähtämään, paitsi muutamia poikaviikareita, jotka vilkuvin silmin tunkeilivat päärakennuksen ja eteisen nurkkaukseen ja tiesivät mitä tuleman piti.
Kaiku remahti seinästä seinään, rakennuksesta toiseen ja takaisin taas, huppelehti ja telmi pihamaalla juuri kuin ei olisi osannut ulos rakennuksien ahtaasta piiristä. Mutta lopulta kohahti se korkeammalle, löysi tien nummelle ylös, ja siellä sillä oli tilaa ja sinne se haipui kuulumattomiin rajattomassa vapaudessaan.
Kuunneltiin siinä soittoa suut auki, silmät pystyssä, eikä heti huomattukaan, mikä temmellys ja kauhu syntyi hevosten joukossa pitkin aitoja ja ulkohuoneitten seinämiä, missä ne seisoivat, toiset riisuttuina, toiset aisoissa. Kaikki ne lakkasivat syömästä, korskahivat ja teroittivat korviaan. Joukossa oli sellaisiakin, jotka ennen olivat sattuneet musiikkia kuulemaan tai olivat muuten rohkeampia, ja ne pysyivät rauhallisina, mutta toiset vauhkoontuivat aivan.
Kovalla metelillä ja huudolla juoksevat nyt miehet asian huomattuaan niitä hillitsemään. Yksi, kaikkein likimpiä, reuhtoo piha-aidassa rattaineen. Se hyökähtää eteenpäin, mutta kun tölmää rintansa korkeaan pisteaitaan, peräytyy se niin pitkälle kuin pääsee ja pingottaa riimunsa vartta korvat luihussa ja sieraimet suurina. Ja kun peräytymällä ei huomaa pääsevänsä tuota räminää pakoon, heittäytyy se kovalla voimalla sivuun, riimun varsi kätkee, ja kun omistaja kiroten ja kirkaisten ehtii paikalle, menee se jo täyttä laukkaa kujaan, häntä ojossa ja kokkareet ratasten koriin pompahdellen. Papin renki, joka herransa lähettyvillä on seisonut lasi-eteisen edustalla, ihan torvien vieressä, huomaa hänkin hevosten levottomuuden ja alkaa juosta huutaen talliin päin.
— Ho ho, ho ho! ettei vaan pastoorin hevonen. Siunaa ja varjele kuinka tuo tuosta.
— Älä hohota siellä, huutaa Matti vastaan tallin puolelta. — Sehän on tallissa papin hevonen ja viidestä kohti kiinni, neljästä pilttuun pohjassa ja nuoren pätkä viidettä — kuuntele siellä musiikkia vaan!
Tämän melskeisen välinäytöksen muuten niin rauhalliseen ja juhlalliseen kokouksen alkuun sai toimitusmiesten määräyksestä aikaan pitäjään lukkari, joka uudenajan miehenä ja nuorena, innokkaana soiton harrastajana oli kuntaansa perustanut torviseitsikon ja saanut torvien näppäimiin ja talonpoikaispoikien huuliin jo sen verran eloa, että julkisissa paikoissa rohkeni tuoda soittokuntansa esiin.
Nyt oli hän sen asettanut salin ikkunan alle, eteisen siimekseen, mihin oli nostettu pöytä nuottikirjoja varten ja tuolit soittajille, sekä lyöty muutamia koivuja verhoksi pihan puolelle. Ja kun merkki annettiin, paukautti hän kämmentä pöytään, ja silloin remahtivat kiiltävät messinkitorvet leveitten suittensa täydellä voimalla. Mutta johtajalla ei ollut aikaa huomata sen vaikutusta. Hän huitoi molemmin käsin tahtia vaan, ja löi välillä kämmeniään pöytään niin että nuottikirjat poukahtelivat ja pöytä säesti soittoa kuin rumpu.
Marssin kestäessä oli Jussila kulettanut korkean vieraan ja seuran puheenjohtajan saliin, ja sille puolelle niitä näkyi eteisen ovesta puikahtelevan useita muitakin saapuvilla olevia herroja ja kunnan virkamiehiä.