Agronomi kumartaa puheenjohtajalle ja lausuu jotensakin tiukasti, ääni hiukan värähtäen:
— Pyydän huomauttaa edelliselle puhujalle, etten minä ole tullut tänne kenellekään kyntömieheksi. Se hänen pitäisi tietämän. Minun virkani on antaa tietopuolista opastusta ja kehotan arvoisaa puhujaa tässä kohdassa kääntymään kynnönneuvojan puoleen.
— Onko se sellainenkin virkamies? Lieneeköhän tuo täällä nyt? kysyy
Kartano.
— Jaa, minä en voi tietää, tiuskahtaa agronomi ja painautuu istumaan taas, heittäen niskaansa niin että tukka höllähtää ja rillit solahtavat oikealta kohdaltaan alemmaksi nenän selälle.
— Mutta kun kruunu niitä monenmoisia maanviljelysherroja palkkaa, jatkaa Kartanon ukko itsepäisenä, ja sentään tälläkään kulmalla ei ole juuri milloinkaan niitä toimessaan nähty, niin olisipa nyt kerran katseltu, mitä ne saavat aikaan.
Puheenjohtaja alkaa naputella kynällään pöytään, senaattori, joka kaiken ajan on istunut pää kumarassa niin kuin omissa mietteissään, katsahtaa ylös, ja agronomi alkaa kiivaasti puhua persoonallisuuksista ja loukkauksista.
Jussila on hyvillään kovin, kun agronomia annetaan nenälle, mutta se häntä pistättää, ettei pitänyt itse osata sitä tehdä, osata eikä rohjeta, vaan että piti tuon ukon päästä se sanomaan. Siitä sitä taas tyhmät isännät, torpparit ja muut itselliset ylistävät ja kahta innokkaammin sen vetelemisiä kunnankokouksissa kuuntelevat. Se se aina kaikki asiat sotkee.
Samassa tunki eräs mies väkijoukon lävitse perälle saakka joku paperi kädessä ja jäi vähän epäröisenä ensimmäisen penkkirivin kohdalle seisomaan.
Joku kysyi mikä paperi se oli. Mies ei tiennyt muuta kuin että se asemalta vaan tänne määrättiin tuomaan sille herralle, mikä se nyt olikaan, ja hän selkähevosella toi.
Asia selvisi siten, että siinä oli sähkösanoma senaattorille.