Senaattori repäsi sen hermostuneesti auki, nousi sitten istuiltaan ylös ja meni keskustelemaan puheenjohtajan kanssa. — Hänen piti tänä iltana matkustaa suoraa päätä Helsinkiin, vaan tahtoi kumminkin miettiä asiaa hiljaisuudessa ja pyysi päästä yksinäiseen huoneeseen hetkeksi.
Isäntä itse, Jussila, johdatti hänet väkijoukon lävitse parvelta alas, vei kamariin salin sivussa ja kysyi ovella tarvitsiko herra sinatööri mitään.
Ei sanonut hän mitään tarvitsevansa ja isäntä poistui saliin, johon emäntäkin jo oli rientänyt jälestä ja nyt uteliaana kyseli mitä tärkeitä asioita heillä oli ollut, kun he niin yksissä olivat huoneelle tulleet. Ja unohtaen kokonaan väittelyt navetan parvessa jäivät he kumpikin saliin ja istuivat siellä hiljaa sopotellen. Emäntä oli tuhannessa tuskassa siitä, että olikohan vaan kaikki paikat tarpeeksi siistityt kamarissa. Ja kun ruuan laittajat kantoivat saliin astioita ja asettivat niitä siellä paikoilleen juhlapäivällistä varten, sanoivat he kumpikin hyvin salaperäisen näköisinä: hiljaa, hiljaa herrantähden! ja osoittivat kamarin oveen.
Mutta senaattori avasi kamarissa akkunan, josta omenapuitten ja koivujen lomitse näkyi pellon takaa nummi ja sen loivaa lapetta alas laskeutuva keltainen maantie.
Ikkunan kohdalla oli viheriällä veralla päällystetty kirjoituspöytä ja siinä erityisellä matolla kirjoituskojeet siistissä järjestyksessä, sekä näkyvimpänä kaikista isopäinen kuntakokouksen sinetti niin kuin kuningas sakkilaudalla. Toisella puolella pöytää oli ikkunan pielessä piikkiin pistettynä suuri pakka "Uusia Suomettaria", toisella puolella samallaisessa piikissä muita papereita. Kirjoitusmaton sivulla oli kuntakokouksen pöytäkirja ja nurkassa riippui iso, nahkainen kirjalaukku.
Senaattori ei niihin pannut mitään huomiota. Hän ei voinut aavistaa, että viereisessä huoneessa kaksi henkeä sykkivin sydämin ja hehkuvin silmin koetti arvailla, että mitähän se tuumii kun täällä sivukylässä näkee sellaisen komean kirjoituspöydän, siinä kunnan sinetin ja pöytäkirjan, eiköhän silmäille pöytäkirjaa, Suomettaret ja ja…
Mutta vieras siellä kamarissa istahti vaan huokaisten tuolille pöydän edessä saatuaan ikkunan auki, laski kyynärpäänsä pöytään, painoi leukansa kämmeniään vastaan ja katseli miettivänä ikkunasta ulos.
Äkkiä antoi hän kätensä luisua partaansa pitkin alas, vilkasi haukotellen ympärilleen pöydällä, nousi sitten ylös ja kurkisti ovesta saliin.
Jussila säpsähti juuri kuin olisi ollut jossain pahanteossa.
— Voisiko isäntä antaa minulle pienen palan paperia ja kirjekuoren?