Ja aitovieressä istui nurmella rivi vanhempaa kansaa, miehiä enimmäkseen, poltellen tupakkaa ja keskustellen asioista, mitkä heidän mielestään olivat painavimpia.
— Annas olla, millaisen se nyt tekee heinäajan, sanoi joku.
— Eipä tiedä, vaikka tekisi hyvinkin sateisen, kun näin kauvan on ollut poutaa.
— Kyllä melkein niin käy, että saadaan sieltä kuivuneilta kentiltä sateessa tyhjää kaihia.
— Niinpä niin! ei tämä hyvältä näytä. Jos ei tästään parane, niin pula siitä on ensi talvena karjan rehusta, arveli joku.
— Varjele jumala! tuumi eräs vanhempi mies. Niin ne alkoivat suuret nälkävuodetkin. Kuivuutta ensin, sitten liikaa sadetta. Ensimmäisenä lopetti karjan ruuan ja jätti syyskylvöt tekemättä, toisena nosti leipävartaat niin korkealle, että harvan käsi niihin ylettyi.
— Ja paljoko jää säästöä raha-ansioistakaan! Kunnan menoja lisätään yhä vaan.
— Niin tehdään, melkein joka kokouksessa.
— Mutta jos pantaisi kerrankin kovalla vastaan. Lyötäisiin sulku eteen, vähennettäisi edes sitä pappilan liikaa upeutta. Kyllä vähempi riittäisi siinäkin, mutta aina myönnetään kaikki vaan.
— Riittäisipä tosiaankin, mutta mene puhu siellä! Paikalla pappi suutii suun kiinni.