Lasinotto käy sentään sellaisella tolkulla, että se on jommoisessakin sopusoinnussa luonnossa vallitsevan hiljaisuuden kanssa, ja tuskin päästää itseään kuuluviin edes oman talon pihamaalle. Jonkun harvan kerran voisi sieltä pihalla kulkija yksinkertaisen ikkunan lävitse kuulla jonkun äänekkäämmän sanan, naurun kohauksen tai lukkarin kakottavan yskinnän.
Vaikka useimmat miehistä ovatkin pikku pihkassa ja tutussa seurassa kyllä tottuneet kovaakin hammaspeliä pitämään, koettavat he tällä kertaa kielensä kantaa hillitä, sillä joukossa on kirkonmiehiäkin, pappi ja lukkari, joka viimeksimainittu vielä on kunnan raittiusseuran esimies, jos kohta yleisten asiain harrastuksen vuoksi onkin jäänyt seuraan ja sallii silmänsä katselevan sitä mitä toiset panevat suuhunsa.
Isäntä itse, Anton Jussila, siinä suurinta ääntä pitää, puhuu niin ahkerasti, että tasapaino seurassa on melkein kadota. On juuri kuin hän harjoittelisi päähenkilön osaa jossakussa suuressa näytelmässä, eikä antaisi pienten sivuasiain ollenkaan häiritä sitä kuvaa, minkä hän siitä tärkeästä henkilöstä on itselleen luonut. Hän istuu hetken yhdellä tuolilla, toisen toisella. Puhuu vähän aikaa tämän, kohta taas tuon kanssa ja välillä koko seuralle. Nousee äkkiä ylös ja kävelee edestakaisin lattialla, milloin levitellen käsiään, milloin asettaen ne lanteille, milloin mihinkin asentoon, ja aina sanainsa välissä kakistelee nenän ja kurkun yhtymäseutua, ja tuntuu olevan oppimaisillaan tämän uuden yskälajin jo yhtä hyvästi kuin kokouksen puheenjohtajakin päivällä avauspuheessaan oli sen tehnyt.
Mikkola on yhä sama jäykkäniskainen, miettivän näköinen ja harvasanainen mies kuin ennenkin, eikä häneen ole tämän päiväinen kokous jättänyt mitään edistyksen merkkiä, enempää kuin lasikaan vilkkautta. "Niin" ja "tjaah" tulevat yhtä kireästi hammasten välistä kuin päivälläkin ja pää kääntyy aivan entisellä jäykkyydellään, huolimatta siitä, että hän sen kääntökohtaa on koko lailla rasvaillut. Paitsi muutamia muita, vanhempia varakkaita ukkoja, jotka eivät asioita kuurra juuri sieltä eikä täältä, vaan purjehtivat aina tyytyväisinä myötätuuleen, kävipä se mistä päin tahansa, on seurassa vielä joitakuita nuoria, kunnallisissa asioissa puuhaavia ja eteenpäin pyrkiviä isäntämiehiä. Ne ovat sellaisia, jotka sitä mukaa toivovat kunnan luottamustoimissa kohoavansa kuin vanhemmat tieltä väistyvät, ja joilta suuriin uudenaikaisiin parannushommiin maatiloillansa kuluu rahaa ylitse tulojen. Sen vuoksi he kernaasti pyrkivät kunnallislautakuntaan, kaikenmoisiin rakennus- ja hoitokomiteoihin, pankkivaltuuskuntaan, kutsuntatoimistoon keväisittäin, ja muihin samanlaatuisiin toimiin, joista aina joku markka saattaa vuoden mittaan tipahtaa tarvitsematta itse kuokan tai kirveen varressa heilua ja pitää käsnäisiä käsiä. Ja silloin on parasta liittyä niihin miehiin, joiden ääni kokouksissa enimmin painaa ja joilla joka kolmas vuosi tapahtuvissa vaaleissa on suurin vaikutusvalta. Voi päästä valtiopäivämiehenkin valitsijaksi, tai muuhun tärkeään satunnaiseen toimeen, josta on niin hupaisa antaa lautakunnan esimiehelle lasku ja nostaa hyvin ansaitut rahat.
Nyt he istuvat Jussilan salissa papin ja muiden vanhempien miesten keskessä harvasanaisina, mutta hartaina myöntyjinä näiden puuhiin ja esityksiin, ja pitävät tilaisuutta erityisenä kunniana itselleen, jota ei ole jokaiselle suotu ja josta pitää jälestäpäin vastakunniaa osoittaa. Mutta täällä kuulemansa asiat julistavat he kyllä ehkä jo huomenna kotikylässä naapureilleen omina tarkkaan harkittuina mielipiteinään ja ainoina hyviin tuloksiin johtavina keinoina tämän raihnaisen maailman parannukseksi, ja niiden järkkymättömästä oikeudesta ovat he valmiit vaikka puskemaan päänsä lähimpään seinään — ainakin sillä kerralla.
Jussila on kauvan aikaa puhunut koulun perustamisesta heidän kylään ja siitä asiasta hän on päättänyt tehdä valmiin tavalla millä hyvänsä.
— Katsokaa, hyvät ystävät, touhuu hän käsiään levitellen, — katsokaa herra pastori, näetkö, veli Mikkola, eikö se ole…
— Suokaa anteeksi, keskeyttää pappi nousten seisaalleen ja tarttuen lasiinsa, — suokaa anteeksi, isäntä, jos minä nuorempana miehenä teen pienen esityksen. Olemmehan niin paljon yhteisissä asioissa toimineet ja tulemme kai jumalan avulla vastakin toimimaan, ja tunnemme jo niin hyvin toisemme…
Jussila arvaa asian ja ottaa lasin käteensä hänkin.
— Että nuo herra pastorit ja teitittelemiset tuntuvat minusta meidän kesken ikäviltä.