— Älä hätäile ollenkaan, pastuurska on niin perin hyvä ihminen, hän on mainio ihminen. Kumpikin nukkui hyvällä mielellä. Aamulla poikkeavat he ensiksi koulurakennukselle, jossa jo aletaan ensimmäisiä hirsikerroksia panna paikoilleen.
— Se oli mainio asia, puhuu Jussila emännälleen, että nuo hirret keväällä jäivät kelirikon vuoksi rautatielle ajamatta. Nyt saan niistä saman hinnan tässä kotona, vähän enemmänkin, paikoiltaan liikauttamatta, puhumattakaan siitä, että rakennus kuivista hirsistä tulee parempi, terveellisempi. Ja saadaan kesään valmiiksi. Tähän näin tulevat opettajattaren huoneet, neljä huonetta. Kahtahan ne vaan jotkut ehdottivat, mutta minä tahdoin neljää. Mitä kahdesta!
— Voi kuinka mukavasti tuleekin, ihailee emäntä. — No eihän nyt! Ja tähän tulee tietysti ikkunat, ihan vastapäätä kotoa.
— Siihen tulee vielä lasi-ovi ja veranta. Etkö näe kiviä tuossa, ne ovat verannan pylväitten alle.
— No kyllä tuleekin hauska asunto! Kas kun en ole ennemmin tullut tarkemmin katsomaan. No kyllä sinä Anttoo osaat, ja kesällä tässä sitten jo istutaan ja juodaan kahvia! Mutta, sanoo hän samassa juurikuin säikähtäin, — jollei Hilma pääsisikään vielä keväällä siminaarista ulos, kun sen laskennon sanoo niin kiusaa tekevän, ja kaikkia heillä pitää oleman vastuksina.
— Hänen täytyy päästä, päättää Jussila.
He lähtevät ajamaan kirkolle päin ja pitkin tietä kuuntelee emäntä silmät loistaen, kun Jussila kertoo hänelle niistä suurista juhlista ja tanssiaisista, jotka valtiopäiviä avattaessa pidetään keisarinlinnassa Helsingissä, ja joihin säätyjen jäsenet saavat ottaa emäntänsä ja tyttärensä mukaan. Hän on niistä ennen Suomettaressa lukenut ja muistaa tarkoin koko komennon, lukee aivan kuin ulkoa emännälleen nyt siinä rattailla, kuinka suuret sotaherrat ja kenraalit taluttelevat käsistä emäntiä, ihan maalaisia talonemäntiä, joiden miehet ovat olleet siksi kyvykkäitä, että ovat valtiopäiville päässeet. Mutta ne ovat sangen valitut ne miehet, hyppysellinen koko maasta, ja emännillä pitää olla silkkileningit päällään, asetuksen mukaan tehdyt.
— Mutta kuka sen sellaisen täällä osaa ommella? kysästä hytkäyttää emäntä.
— Hui hai! Vai täällä! Ei, se on teetettävä Helsingin makasiinissa, missä tiedetään määrät ja mitat, ei muualla missään. Vai täällä!
— Mutta jos pastuurskan käy kateeksi kun kuulee.