Hänen synkkä katseensa kirkastuu yhtäkkiä, juuri kuin olisi keksinyt jonkun tepsivän keinon, ja hän avaa oven toiseen huoneeseen.
— Mamma, joko nukut?
— Enhän vielä, mitä sinä siellä ähkit ja puhkit? Kysyy emäntä vähän arasti. Olet ollut vihainen ja kärtyisä monta päivää, niin että vallan ikävältä tuntuu. Mikä sinua oikeastaan vaivaa? Ja emäntä nousee istuilleen vuoteella.
— Kyllähän tässä maailmassa on huolta ja tekemistä, eikä ole ihmistä, kelle kaikissa asioissa rohkenisi sydäntään avata. Ne ovat lehdessä, jatkaa isäntä melkein kuiskaamalla, — ehdottaneet taas Kappolaa valtiopäiville, hm, ja hän kyllä joutaisi jo olemaan sieltä poissakin. Mitä jo muu maailma aatelleekin, kun sitä yhtä miestä aina tyrkytetään, aivan kuin ei olisi muita miehiä ketään, juuri kuin oltaisiin niin turki köyhiä päävärkistämme kaikki.
— Itsehän vastikään puhuit saavasi oman pitäjän äänet kaikki ja pääseväsi voitolle.
— Mutta Anttila ja Perätie alkavat luistaa käsistäni pois, vaikka heihin alussa luotin. Se kirottu Kartano lyö salamutkia, kelmi. Ja nyt vaikuttaa tietysti tämä sanomalehden viisaus lisää pahennusta. — Enkä minä voi kärsiä, että Kappolaa joka valtiopäiväin edellä lehdissä ylistetään. Kyllä hänessä on jo muutenkin ylpeyttä tarpeeksi. Aah, sitä kopeutta! Muistatko kuinka mahtavasti hän meilläkin kesällä nosteli nenäänsä, eikä ollut minua tuntea.
— Hänellä on mainetta jo, joka vetää niskaa sankaan. Mutta etköhän saane sitä vielä sinäkin.
— Ei sitä saa ilman itsestään, siinä pitää toimia. Lähdetkö kanssani pappilaan huomenna? kysyy hän pitkän ajan vaiti oltuaan, päättäen uskoa emännälleen salaiset aatoksensa ja ottaa hänet avukseen. — Pastuurska siellä sinua on joka kerta kysellytkin.
— Heh! vai on kysellyt. Voi sitä hyvää pastuurskaa.
— Sinun pitää ottaa kahden kesken puhuaksesi hänelle tästä minun asiastani, salaa hyvin ja noin vaan kautta rantain, että saataisiin se hyvälle alulle. Ymmärräthän? Minun pitää päästä sanomalehtiin ehdokkaaksi, ja korkeammalle tuota toista ehdokasta. Katsos, eipä tiedä, vaikka silloin tipahtaisi joku ääni minulle naapurikunnastakin. Ehkä ilmestyisi hänenkin miestensä joukkoon joku luopio. Vaan kenenkä luulet täällä pystyvän kirjoittamaan, tai sen tekevän niin että se tepsisi, kun itse en voi sitä tehdä? Olisihan niitä poikahutiluksia, mutta pysyykö heidän takanaan asia! No valitsijamiehet sitten, mitä niistä! Mikkola ei osaa sen vertaa kirjoittaa, toiset sitäkin vähemmän. Lukkari ehkä osaisi jotain tuhria, mutta mieluimmin soisin pastorin sen tekevän, silloin asia kumminkin tulisi paikalleen. — Ja tekeekin hän sen, kun vaan saisin hänelle siitä hienosti viitatuksi.