Varsin hauskoja ja kuvaavia poikkeuksia on kyllä joukossa: joku on kuullut, että suosta ja korpimaastakin voi raivata peltoa ja saada jotain tuloa. Hän on myös kuullut, että sellaisia toimia varten löytyy erityinen valtionvirkamies. Hän pyytää agronoomia tilalleen, tämä punnitsee maat ja suunnittelee sarat, maa saattaa olla hyvinkin hyvää, eikä siis muuta kuin lapio ja kuokka kouraan. — "Ka antaneehan se ruunu rahat tähän raatamiseen?" on silloin ensimmäinen kysymys. Kun kuullaan, että se on omin neuvoin tehtävä, jää se usein tekemättä, sillä "rahoille löytyy parempia läpiä."

Olen kuullut monen ymmärtävämmän Karjalan miehen ennustavan, (vaikka suokoon Jumala, ettei se toteutuisi) että jos asiat tätä menoaan menevät, niin muutaman vuosikymmenen kuluttua on Korpiselän kulma taas köyhimpiä sopukoita Suomessa, kenties sahayhtiöitten omana, ja kaikki kauniit puheet ja toivomukset siitä itsenäisestä, vapaasta ja tarmokkaasta maata viljelevästä väestöstä, jonka piti kohota entisten lahjoitusmaitten alueilta, ovat menneet turhaan: on "ympäri käyty ja yhteen tultu".

Niin ovat asiat. Jos on metsistä itsessäänkin jo vähän saatu, niin siitäkin vähästä on vielä suuri osa käytetty väärin. Ei ole siis sillä hyvä, että me opimme panemaan metsällemme täyden arvon, meidän pitää myös oppiman oikein käyttämään sen antimia, käyttämään niitä siten, että niistä olisi aina apua, ja varsinkin silloin, kun pelto pettää.

IV.

Saha- ja tehdasyhtiöitten maa-anastuksista.

Viime aikoina on maassamme tullut erittäin polttavaksi kysymykseksi irtolaisväestön tilan parantaminen, ja yhdeksi tehokkaimmista keinoista sillä alalla on harkittu sen kiinnittäminen "omaan maahan." Sille koetetaan hankkia maata, jolla se pysyväisesti asuisi ja jota se täydellä ja vapaalla omistusoikeudella viljelisi. Tämä olisi erinomaisen hyvä, oikeastaan ainoa tepsivä keino, kunhan sen vaan voisi toteuttaa, ja kummaltakin puolelta sen pitäisi soveltua yhteen niinkuin kaksi astian laitaa. Sillä maatahan meillä juuri on jos mitään, ja luulisi olevan sen viljelijöitäkin, koska pienempi osa väestöstämme vasta on päässyt sitä pysyväisesti viljelemään. Mutta meidän kansalla on oikeastaan vähemmän halua maanviljelykseen kuin mikä olisi suotavaa ja menestyksellemme tarpeellista. Ja toisekseen, juuri kun meillä yhdeltä puolelta innostuksella ja suurilla ponnistuksilla koetetaan toteuttaa tätä hyvää aatetta, s.o. hankkia maanviljelyksessä itsenäistä, vapaata ja kannattavaa työalaa niille, joilla sitä ei vielä ole, niin juuri samalla hetkellä koetetaan toiselta puolelta repiä tätä hyvää yritystä rikki, koetetaan irroittaa maasta sellaisiakin, joilla sitä jo ennestään on ollut, ja lisätä yhä niitten lukumäärää, joilla sitä ei ole, sekä pienentää sen turpeen pinta-alaa, jota kannattaisi leivän kasvulle kääntää.

Ja tämä nurja puoli, tämä vastustava ja rikkirepivä puoli on nykyään useilla seuduilla voimallisempi kuin tuo tasoittava ja yhdistävä, se on viettelevämpi, sillä se kiiltää ja kangastaa kullalta, sillä on miljoonat ja taas miljoonat pääominaan, jotka sokaisevat meikäläisten, varsinkin sydänmaalaisten, maanviljelyksen ja todellisen pellon raatamisen suhteen jo ennestäänkin vähänäköiset silmät.

Ne ovat juuri sahayhtiöitten miljoonat, pääasiassa meidän omista metsistä kootut suuret pääomat, jotka ovat alkaneet vaikeuttaa edellämainittua, yhteiskunnallemme terveellistä toimenpidettä. Tässä on vähä vähältä voitettu ase meidän omasta kädestämme ja käännetty meitä itseämme vastaan.

Sadat, tuhannet maanomistajat luopuvat rahan huimaavasta vaikutuksesta ja "herraspäivien" toivossa maastaan, heittäen sen sahayhtiöille ja osasta muillekin teollisuuslaitoksille metsänkasvuun. Ja ne maat voi pitää maanviljelykseltä ainaiseksi menneinä, ainakin niinkauvaksi kuin puutavaraa maailmassa tarvitaan. Vai luuleeko joku, että sahayhtiöt, puumassa- ja lankarullatehtaat y.m. puunjalostuslaitokset ostelevat itselleen tiloja elääkseen niitten maanviljelyksellä — meillä Suomessa! Kaukana siitä. Suurempia korkoja he vaativat rahoilleen, ja kuten tuonnempana näemme, on heidän harrastuksensa hyvin kaukana maanviljelyksestä.

Tämä outo ja uusi liike meillä on yksi metsähuijauksen suoria seurauksia, ja missä se on ollut suurin, niinkuin etupäässä hyvien uittoväylien varsilla sisämaassa, siellä on tämä maasta luopuminenkin yleisintä, tarttuen paikoitellen miehestä mieheen niinkuin kulkutauti, aivan kuin tuo toisin paikoin maatamme raivoava "ameriikan kuume", jonka kanssa se luonteeltaan onkin hyvin läheisessä sukulaissuhteessa.