Yksityisiä tiloja on sahalaitoksilla ja muillakin tehtailla kyllä hallussaan miltei joka pitäjässä kautta koko maan, missä vaan metsiä vielä on jälellä, sillä metsien tähden he ostelevat niitä täällä meillä, koska ei ole pienintäkään toivoa, että täällä kultasuonia löydettäisiin maasta. Mutta löytyy seutuja, joissa kokonaiset kyläkunnat, puolet suurista pitäjistä ovat joutuneet heidän käsiinsä. Sellaisia ovat etupäässä koko itäinen ja pohjoinen osa Kuopion lääniä sekä Vaasan läänissä Larikaan kihlakunta, siis juuri seudut, jotka ovat olleet metsärikkaimpia maassamme ja joissa itse metsän kasvukin, niinkuin esim. koko Laukaan kihlakunnassa, on tavattoman hyvä. Paljon on yhtiötiloja nykyään jo alkanut ilmestyä Oulunkin läänin puolelle, mutta niistä en tässä voi tehdä selkoa, koska matkani ei ulottunut sinne saakka.
Mikkelin läänissä on etupäässä mainittava yksi kohta, nim. Sulkavan pitäjä, jossa myöskin on jo välttävä määrä näitä "uusia rälssiä", niinkuin kansa niitä sattuvasti nimittää. Siinä on yksi sahayhtiöitten päälinnoituksista Etelä-Savossa, käsittäen 22 eri tilaa ja tilan osaa, yhteensä 9 manttaalia. Kun koko Sulkavan pitäjässä on 52 manttaalia, on siis lähes viides osa pitäjää jo joutunut pois maanviljelyksen käsistä. Ne ovat nämä Sulkavan tilat useimmat olleet hyvin viljeltyjä suurtiloja laajoine torppari-alueineen ja nyt niiden omistajina ovat, paria lukuunottamatta, kotkalaiset sahayhtiöt Gutzeit & C:o sekä Hallan yhtiö.
Muissa Etelä-Savon pitäjissä on samallaisia suurtiloja joutunut samoihin käsiin, vaikk'ei toki niin suuressa määrässä kuin Sulkavalla, mutta jonkun niitä aina kohtaa joka pitäjässä. Niinpä on Säämingissä aivan nykyisin myyty suuri Niittylahden hovi, joka tähän saakka on ollut erittäin hyvässä viljelyskunnossa. Samoin Kerimäellä Turtianniemen hovi, y.m.m. muissa paikoissa. Ja tuntuu siltä, että enimmät Savon suurtilat tulevat menemään samaa tietä, sillä niissä seuduissa ei pientilallisilla ole enää ollenkaan metsiä. Niitä on kaskettu ja niitä on myyty niin hurjasti, että löytyy paikkoja, niinkuin esim. Simpalan kulma Kerimäen pitäjässä, jossa tilallisten jo täytyy ostaa polttopuuta — jos on mistä ostaa.
Mutta jos nyt siirrymme Kuopion lääniin ja alamme kulkea sen itäistä osaa, Karjalan puolta, etelästä pohjoiseen, niin on ensimmäisenä vastassamme Tohmajärven pitäjä. Siinä on yhtiötiloja 24, yhteensä 5,50 manttaalia. Nämä ovat Värtsilän tehtaan omia ja jo vanhempaa omistusoikeutta, mutta metsien vuoksi nämäkin tietysti ovat aikoinaan ostetut. Nykyään siellä ei enää mikään sahayhtiö osta tiloja, sillä yksityisten metsät ovat miltei viimeiseen kalikkaan saakka poltetut hiiliksi mainittuun tehtaaseen.
Seuraa sitten laaja Ilomantsin pitäjä. Siellä on perintömaata pohjineen joutunut yksityisiltä maanviljelijöiltä yhtiöitten haltuun huikean paljon. Heillä ei ole hoteissaan enempää eikä vähempää kuin 174 eri tilaa, joiden yhteenlaskettu ala on 35,50 manttaalia. Koko Ilomantsin pitäjässä on manttaalin luku 127, siis on heillä runsas neljäs osa koko pitäjän veroa kantavasta maasta. Jos jyvitys olisi ollut samanlainen koko Ilomantsissa, tekisi yhtiöitten osa siitä ainakin 1,200 neliökilometriä, mutta todellisuudessa on se luullakseni paljoa suurempi, sillä se käsittää etupäässä pitäjän itä- ja pohjois-osat, joissa maa on ollut halvemmassa arvossa.
Suurin osa tästä alueesta on Värtsilän tehdas-osakeyhtiöllä, joka kyllä ei itse harjoita sahaliikettä, vaan jonka tiloja silti ei voi pitää missään muussa asemassa kuin saha-yhtiöittenkään tiloja. Metsien vuoksi ne on ostettu ja metsää niillä kasvatetaan. Enimmät tilat ovat joutuneet mainitun tehtaan omiksi jo useita vuosikymmeniä sitten. Silloiset omistajat ovat myyneet omistusoikeutensa niihin enimmäkseen nälkähinnoista sellaisilla ehdoilla, että ovat saaneet oikeuden asua ja viljellä niitä määrätyn ajan, tavallisesti 50 vuotta, tarvitsematta suorittaa ostajalle mitään arenti-veroa, kunhan ovat sitoutuneet maksamaan tiloista suoritettavat ulosteot. Siten omistaa nyt Värtsilän yhtiö Ilomantsin itäkulmalla monta kylää kokonaan, niinkuin esim. Kuolismaan, Lutikkavaaran ja Ontronvaaran kylät, joista viimeksimainitussa yksinään on 23 talonumeroa. Kaikki ne seudut ovat hyvin karuluontoista maata, seassa suuria rimpisoita, ja oikeastaan pääasiassa juuri metsänkasvuun soveliaita. Mutta on siellä siltä aina joku kohta viljelyskelpoistakin alaa, kunhan vaan tulisi viljellyksi, mutta siitä ei ole nykyisissä oloissa paljoakaan toivoa.
Jommoinenkin osa näistä Ilomantsin yhtiötiloista, etupäässä Koitereen järven ympäristöllä olevat, kuuluvat parille joensuulaiselle sahayhtiölle.
Sitten kulkee Koitereesta alkaen Venäjän rajalla olevien kruunun metsien ja asutumpain Pielisen vesistön rantamaitten välillä laaja vyöhyke, joka melkein yhtäjaksoisesti on samain joensuunlaisten sahayhtiöitten omaa. Siihen kuuluu jo Enon pitäjän itäisessä osassa, pitkin Ilomantsin rajaa, suuria alueita, ja siitä se jatkuu pohjoiseen päin Jonkeriin saakka Oulun läänin rajalle.
Enossa, joka on aivan pieni seurakunta Ilomantsiin verraten ja jossa asutus sekä viljelys yleensä ovat paljoa paremmat, on sentään sahayhtiöillä — ja juuri yksinomaan niillä — 7,8 manttaalia, käsittäen 82 eri tilaa ja tilan osaa. Koko pitäjä on 34,32 manttaalia. Suurin osa niistä on Utra Wood C:on omaa, saman englantilaisen yhtiön, jolla on koko Koitereen puoli Ilomantsin pitäjääkin. He omistavat Enossa Luhtapohjan suuren kylän kokonaan, paitse yhtä numeroa. Kylässä on 61 eri tilanosaa, yhteensä 5,28 manttaalia. Se on rälssiluontoista maata ja lampuotiviljelys on siellä jo vanha ja tulee tietysti yhä vanhenemaan, sillä jos kohta lampuodeilla on ollutkin hiukan toivoa saada tilansa lunastetuksi perinnöksi, niin siitä ei enää synny mitään, sillä yhtiö ei luovu pienillä rahoilla hyvistä metsistään.
Muissa pitäjissä Pielisen vesistössä on tilankauppoja metsänviljelystä varten tehty pääasiassa vasta viimeisen kymmenluvun loppupuoliskolla ja tehdään yhä parasta aikaakin, vaikka on siellä yhtiöillä joukossa vanhempaakin omistusta.