Ja tämä toinen syy on se, että heidän yksityisiä metsäkauppojaan vastaan on alettu lain nojalla vehkeillä, kun on kaduttu liian huonoja kauppoja.
Nykyään voimassa olevaa lakia kiinnityksistä on meillä näet alettu tulkita siten, ett'ei se sovellu metsäkauppoihin, ja jos maatila kaupan kautta joutuu pohjineen toisiin käsiin, ei entisen omistajan tekemä metsäkauppa ole pitävä.
Suomalainen on hyvä rettelöimään ja käräjöimään ja viime aikoina onkin ilmestynyt oikeita ammattipurkajia tällaisille kaupoille — omaksi vaiko lähimmäistensä hyödyksi, tai ehkä molemmiksikin, sitä on vaikea päättää — ja tällaisista purkukaupoista pääsevät sahayhtiöt helpoimmin siten, että ostavat tilan kokonaan.
Se on kumminkin pääasiassa turhaa puhetta, että kiinnityksen kieltäminen heidän metsäkauppoihinsa olisi niin pakottava syy, että heidän sen vuoksi täytyisi turvautua pohjakauppoihin. Kiinnitys tietysti on hyvä ja varmistaa ehdottomasti kaupan, ja on niitä monessa tapauksessa saatukin, sillä tuntuu siltä kuin lainlukijoilla olisi siinä seikassa eri mieliä. Mutta olkoonpa kiinnityksiä metsäkauppoihin saatu tai ei, se on aivan yhdentekevää, koskapa metsät sentään ilman niitäkin ovat hyvää vauhtia huvenneet ja jo laajoilla aloilla paljaiksi hakatut. Vaan kun ihmiset jossain kohti rupeavat metsiensä todellista arvoa hiukan uumoilemaan, niin maksakoot ostajat niistä edes osapuille niitten arvon mukaisesti, ja tuskin kukaan on niin höperö, että silloin alkaisi kauppaansa katua ja purkaa enemmän kuin muitakaan järjellisiä kauppoja.
Koko tämä syy on suurimmaksi osaksi metsänostajien itsensä aiheuttama, he kun yhä vielä ottaisivat metsiä vaikkapa ihan ilmaiseen, kunhan vaan saisivat.
Mutta jos nyt alamme hiukan katsastella niitä syitä, jotka maanomistajaim puolelta ovat saattaneet heidät näin suuressa määrässä luopumaan maastaan, niin niitä on paljon, vaikka ani harvan myyjän suusta kuulee liioin muita kuin tekosyitä, eli sellaisia, jotka eivät ole olleet niin pakottavaa laatua kuin sanotaan ja luullaan.
Ensimmäinen ja huomioon pantavin syy tässä kohdassa on — ja tulee aina olemaan — liian laajat metsät ja yksityisen rajaton omistusoikeus niihin, joka seikka antaa aihetta suurempaan viettelyyn ostajan puolelta.
Se on juuri sama syy, joka ensiksi on vaikuttanut metsähuijauksen, metsien järjettömän myynnin ja raiskauksen. Niitä luonnon välittömiä antimia on aikansa imetty ja nyletty ja niistä on, monasti tuiki pienen hyödyn vuoksi, muutamain homeisten markkain tähden puserrettu mehua niinkuin jostakin hedelmästä, jonka ei ole uskottu koskaan kuivuvan koska se on niin tavattoman suuri. Vaan kun on alettu siinä uskossa horjua ja ruvettu pelkäämään, että taitaa sentään lopultakin jäädä vaan kuiva kuori jälelle, tai kun on tahdottu kerralla imaista kaikki mehu, on myyty hedelmä runkoineen päivineen, luovuttu itse maastakin, missä se kasvaa.
Että on ruvettu tiloja pohjineen ostamaan metsän kasvatusta varten ja että löytyy niitä, jotka sellaisiin kauppoihin mielihalulla taipuvat, se on siis kummaltakin puolelta suoranainen tulos entisistä tukkihuijauksista, eikä mitään muuta, väitettäköön mitä tahansa. Se on vaan uusi käänne siinä samassa ryöstösodassa, jota aluksi käytiin vaan metsiä vastaan, käänne, joka kohdistaa valloitukset itse kiinteään maahan. Ja kohta tulemme näkemään, että sotakustannukset tässäkin lankeavat itse maan niskoille, valloittajat ottavat hyödyn, niinkuin ainakin.
Tämä on syy, jota eivät myyjät ollenkaan huomaa, mutta sitten löytyy vielä muutamia muita seikkoja, jotka puolestaan välittömästi ovat vaikuttaneet tilojen myyntiin, varsinkin maamme pohjoisilla kulmilla, ja sellaisia ovat karu, laiha maa, jota on vaikea viljellä, sekä halla.