Iisalmessa on enimmissä yhtiötaloissa entiset omistajat vuokramiehinä niinkuin muuallakin, ja ani harva heistä on itselleen uutta omaa tilaa hankkinut. Talojen rappeutumista valitetaan kyllä sielläkin, mutta niitä on pitäjän suuruuteen nähden verrattain siksi vähän, ett'ei sitä kaikitellen huomata. Joitakuita yhtiötiloja on sentään jo jäänyt autioksi, esim. Salahmin kylässä yksi. Muutamat ovat ennen olleet hyvin hyvässä kunnossa, niinkuin esim. jotkut talot Uuran kylässä, vaan kun metsäliike alkoi, alkoi myös köyhyys, ja nyt kun pohjat ovat yhtiöillä, eletään niissä varsin kurjasti.

Samallaista pientä valitusta kuuluu Pielavedelläkin. Siellä on esim. Pukaran kylässä talo n:o 1, joka ennen on ollut erittäin hyvässä kunnossa, ja on pitäjän parhaita metsätaloja. Nykyään, sahalaisten omana ollen, ei siinä ole enää karjaa ollenkaan, pellot on kylvetty heinälle, jota myydään niinkauvan kuin sitä kasvaa, vaan lakataan tietysti myymästä sitten kun kasvukin lakkaa — ja pelto jätetään luultavasti vihdoin metsittymään. Arentimies ei asu itse edes paikallakaan.

Muuten on tällainen nylkemisjärjestelmä, nimittäin entisten peltojen heinällä uuvuttaminen, tullut hyvin yleiseksi monilla yhtiötiloilla juuri Pohjois-Savossa ja samoin Vaasan läänin puolella, joka arvattavasti johtuu siitä, että tiloilla on ollut hyviä peltoja. Sellaisia tiloja ottavat yhtiöt kernaasti omaan haltuunsa, hävittävät niistä karjan viimeiseen sorkkaan, kylvävät kaikki pellot heinälle ja asettavat taloon asumaan ainoastaan jonkunmoisen "työnjohtajan", jota oikeastaan voisi paremmin kutsua talonvartijaksi, metsänvartijaksi, tai vaikkapa palovartijaksi, koska sellaisissa taloissa ei mitään töitä tehdä. Heinä on erinomaisen hyvään tarpeesen, se menee kaupaksi kuin kuumille kiville esim. yhtiöitten omille tukinvedättäjille, sillä harvoin heillä on eväsheiniä panna kotoa mukaansa, kun ajotöihin lähtevät. Pelto antaa sillä tavoin aikansa hyvää tuloa — sitä ei ajatella mitä siihen sitten pannaan, kun se on uupunut, sillä metsänkasvua vartenhan talo on ostettukin ja metsähän kasvaa lannoittamattakin. Ja vielä enemmän kuin yhtiöt ja heidän vuokramiehensä, käyttävät tätä samaa tapaa niillä paikkakunnilla metsäkeinottelua harjoittavat yksityiset, etupäässä maakauppiaat, nuo ainaiset sahayhtiöitten edelläkävijät ja talonkatsojat. Ne ne usein panevat ensi alun talojen autioksi joutumiseen ja uuvuttavat tyystin niiden pellot pitkällisellä heinän viljelyksellä ilman lantaa, sillä melkein sääntönä voi pitää, ett'ei heidänkään kauppatiloillaan pidetä karjaa, vaan heinä myydään vuosittain enimmin tarjoavalle pystystä korjattavaksi niinkauvan kuin pelto sitä kasvaa, ja lopulta on talo jo heidänkin käsissään puoliautio ja valmis joutumaan jollekulle sahayhtiölle.

Tämä entuudesta vankkojen viljelyksien nylkeminen ja uuvuttaminen on Keiteleenkin pitäjässä hyvin yleistä, ja siellä sitä harjoittavat paljon juuri yhtiöt itse monilla tiloillaan. Niissä ei pidetä karjaa, josta lähtisi uutta mehua peltoihin, eikä niissä liioin pidetä vakinaisia asukkaita. Uuvutetaan vaan pellot heinällä ja heitetään sitten kedoksi. Joskus annetaan tila arennille lyhyemmäksi ajaksi, esim. 5 vuodeksi, ja siinä ajassa sen jo ehtii arentimieskin jotensakin nylkeä, sillä kukaan ei tietysti rupea viiden vuoden kaupalla tilalla maanparannuksia tekemään. Eikä se tunnu olevan vuokralleantajain tarkoituskaan, koska välikirjoissa tavallisesti ei mainita mitään tilojen viljelysvelvollisuuksista.

Seuraukset tällaisesta menettelystä ovatkin Keiteleen pitäjässä jo hyvin huomattavissa. Kukertajan kylässä esim. on sahalaisilla kolme tilaa, jotka ennen olivat olleet paikkakunnan parhaita, vaan nyt on niistä jo yksi puoleksi autio ja toiset kaksi ovat menemäisillään. Yhdessä niistä samoista taloista oli ennen elänyt kolme veljestä vankalla pohjalla, nyt ovat he mökkiläisinä ja hoidetaan heidän perheitään jo osaksi kunnan vaivaiskassasta. Hannilan kylässä on Halla-yhtiön tiloista yksi jo kokonaan autio, Sulkavajärven kylässä on myös useita taloja ihan rappiolla, sekä yksi autiona. Ne ovat kaikki, paitse edellämainittu Hallan tila, Haapakosken sahayhtiön omia. Tossavanlahden kylässä on samalla yhtiöllä pari tilaa aivan rappiolla ja samoin Vuonamossa kaksi.

Esimerkkinä siitä, kuinka kaikki maanviljelysharrastukset katoovat, kun talot joutuvat yksinomaan metsäätuottaviksi, olkoon mainittu Keiteleen pitäjästä eräs tapaus. Siellä on Nilakkavedestä luoteesen päin pistävän pitkän Tossavalan lahden perukoilla laajoja soita, joista asiantuntijat ainakin yhdestä ovat antaneet sellaisen lausunnon, että siitä tulisi täysin kelvollinen viljelysmaa, kunhan vaan kuivattaisiin. Jotkut tuon suon kuivaamista harrastavat tilanomistajat, joilla siinä on osaa ja joille sen ojittamisesta olisi jo suuri hyöty hallojen vähenemisessä, ovat yrittäneet ryhtyä asiaan käsiksi yhteisin tuumin. Mutta nyt on useita samaan suohon sattuvia tiloja jo sahalaisten käsissä, ja heitä on niin vähän liikuttanut koko mokoma yritys, ett'eivät ole suostuneet ottamaan osaa edes niihin kustannuksiin, jotka tässä, kuten muissakin samanlaatuisissa yhteisissä hommissa, syntyvät jo asian alulle panemisessa — mitä sitten puhettakaan suuremmista kustannuksista, joita saattaisi syntyä puheenalaisen suon lopullisessa kuivaamisessa. Elleivät pitäisi lukua maanviljelyksestä, olisi heidän harrastustensa metsänkasvatuksen suhteen luullut pääsevän tässä määrääviksi, sillä ottaahan tietysti ojitettu suo paremmin metsittyäkseenkin kuin vesiperäinen ja hapan. Mutta ehk'eivät he tässä tapauksessa ole ajatelleet pitemmälle kuin ainoastaan omaa nautinto-aikaansa, ehkeivät he ollenkaan ole tulleet ajatelleeksi sitä, että tässä maailmassa tehdään paljon sellaistakin työtä, josta hyöty tulee vasta seuraaville polville.

Pihtiputaalla ajoi muuan entinen talon isäntä, joka oli myynyt talonsa sahayhtiölle, huonolla hevosluuskalla parkkia. "Sehän se p—le minutkin paiskasi pajukuorman päälle", sanoi hän hyvin lyhyesti ja sattuvasti asemansa ilmaisten, tarkoittaen tuolla epäkristillisellä nimityksellä erästä sillä kulmalla toimivaa ja jumalisuudestaan tunnettua tukki-asioitsijaa. Niihin muutamiin sanoihin sisältyi koko hänen elämäkertansa, muuta hänen ei tarvinnut sanoakaan. Niistä saattoi aivan tarkasti tietää, kuinka hänen elämänsä juoksu oli käynyt ja kuinka on käynyt miltei jokaisen muunkin, joka sielläkin on talostaan sahayhtiöitten hyväksi luopunut luullen siinä kaupassa itse hyötyä saaneensa. Ja sellaisia on siellä paljon, niinkuin jo edellä olemme nähneet. Pihtipudas on siinä suhteessa etupäässä. Niinkuin rutto on talojen myynti kerran alkuun päässeenä siellä levinnyt. Se mies vaan, joka isännän nimistä irti on päässyt, onpa hän sitten jäänyt loisena tai vuokramiehen tapaisena vetelehtimään entisille tiloilleen, joita ei enää viljellä, ei korjata ei kohenneta, tai ruvennut sahalaisen päiväläiseksi, tai muuttanut koko näiltä "raukoilta rajoilta" pois, jota keinoa yleensä koko sillä kulmalla maatamme pidetään kaikkein parhaimpana ja toivottavimpana.

Useimmat entisistä omistajista ovat tietysti olleet pienissä veloissa, mutta talonsa myytyään he vasta oikein ovat puille paljaille köyhtyneet. Joku varakkaampi on kyllä myydä sutkauttanut talonsa ihan tarpeettomastikin, päästäkseen "herraspäiville", ja elelee nyt aivan toimetonna, luullen talonsa hinnan kestävän syödä loppumattomasti. Mutta yhdeksässä tapauksessa kymmenestä tämä luulo sentään on lopulta pettänyt kuten on nähty, ja ani harvoin on näillä talojen hinnoilla ollut siunausta mukanaan.

Löytyy paikkakuntia, joissa sahayhtiöille joutuneet talot ovat olleet karuluontoisia ja viljelysmaista köyhiä, jotenka niitten myyntiin on ollut jonkun verran todellista syytä, mutta Pihtiputaalla on isoin osa niistä ollut siinä suhteessa hyviä, sanokoot myyjät itse mitä tahansa. Sillä ei se maa Amerikassakaan kyntämättä eikä kylvämättä vehnää työnnä.

Siellä on myytyjen joukossa paljon pitäjän parhaita taloja, aivan kirkon vieressäkin, mutta ne menevät auttamatta rappiolle, taloja, joissa voisi ruokkia ja on ruokittukin 30-40 lehmää, vaan joissa nykyään on pari kolme. Siinä suhteessa ovat Haapakosken yhtiön talot, luvultaan 32, vielä surkeammassa asemassa kuin Halla-yhtiön, niissä kun asukkaille ei anneta edes minkäänmoisia välikirjain tapaisiakaan. Elämäiskylässä esim. missä on erittäin hyvät savikot ja savikkopohjat suomaat sekä mainiot laitumet, ovat kaikki nämä hyvät edut sahalaisten tiloilla jääneet auttamattomasti hukkaan. Siellä on muun muassa Kinnula niminen talo, jossa ennen on eletty hyvästi ja ruokittu 30 lehmää, ja jossa oikeissa oloissa voisi ruokkia ainakin 100 päätä. Nyt asuu siinä vaan sahayhtiön renki, ruokkien kaksi lehmää ja hevosen, jolla ajaa talvet yhtiön tukkia. "Kun hävitetään pellot ja rakennukset, kuka niihin lopulta menee. Maat kasvavat metsää hyvästi, yhtiöt hyötyvät niistä iät päivät, eivät viljelyksiä kuurra eivät kaarra. Ihan meijän omalla omaisuuella ne nyt kiertävät meijän maan halttuunsa", kertoi hyvin järkevästi muuan vanha vankka ja tilaansa hyvästi hoitava pihtiputaalainen isäntämies, jommoisia aina sentään on vielä joku harva joukossa. "Omaa velttouttaan myyvät talojaan", lisäsi hän vielä.