Mutta siinä on sentään pääasiassa kolme kohtaa, jotka metsäafäärin kannalta katsoen ovat erittäin viisaasti sovitetut ja joista vuokraajalle tulee paljon vastusta. Yhtiön tarkoitus on saada 1:ksi ulosteot tilalta maksetuiksi, 2:ksi saada vuokraajan kustannuksella lehtomaat niin paljon kuin mahdollista havupuita kasvaviksi ja 3:ksi saada talvisaikana työväelleen ilman suurempia kustannuksia jonkunlainen asunto.
Uuden pellon raivaamisesta ei mainita mitään, ja sekin kohta, että vanhat pellot ovat pidettävät kunnossa, on pantu kontrahtiin vaan näön vuoksi, sillä löytyy taloja, joiden vanhoillakin pelloilla on jo tavallisen hyvä puutaimisto, vaan ei asukkaita siltä ole häädetty pois, ja löytyy taloja, joissa katto uhkaa pudota sisään, vaan kaikessa rauhassa niissä siltä vielä asutaan.
Joka tuntee Karjalan miehen, varsinkin sellaisen, jolla on "vaaranmaita", se tietää mihin määrään kaskenpoltto on ollut hänen A:nsa ja O:nsa.
Tämän seikan ovat sahalaiset kyllä tienneet laatiessaan 3:tta pykälää välikirjaansa, mutta myyjät itse eivät sen sisältöä tajua, ennenkuin saavat kokemusta sen seurauksista. Heillä on näet kaksi tietä valittavana: joko luopua kaskeamisesta kokonaan, tai ruveta muuttamaan tilalla löytyviä lehdikoita arvokkaammiksi havumetsiksi ja siten tarttua siihen onkeen, johon sahalaiset heille ovat mielitehtoisen syötin asettaneet tuntien heidän rakkautensa kaskisavuun. Mutta jota enemmän arentimies kaskeaa, sitä vähemmäksi häneltä tietysti käy kaskettava ala, ja sitä vähemmäksi karjanlaidun, kun hän kahdeksaan vuoteen ei saa kaskiahoilleen karjaansa laskea, sillä jos hän tuon määrä-ajan kuluttua sen tekeekin, ei entisen kasken tilalla ole tietysti ruohon kortta, vaan taaja havumetsän alku.
Ajatelkaamme, että olisi joku niin sitkeä arentimies, että jaksaisi sinnes asua sahalaisen tilaa, kunnes olisi kaikki lehtomaat kaskennut kertaalleen ja jaksanut jokaista kaskeaan pitää kahdeksan vuotta aidassa omia elukoitaan vastaan. Silloin hänellä ei olisi ainoastaan laitumen loppu, vaan myös leivän loppu, sillä koska hän ei ole ruvennut alankomaita viljelemään eikä pysyväisiä peltoja laajemmalta raivaamaan silloinkaan, kun oli isäntä talossaan, niin vielä vähemmin hän sen tekee lampuotina. Eikä hän monasti sitä enää saisikaan tehdä, vaikka tahtoisikin, sillä parhailla alankomailla on tavallisesti siksi hyvä metsä, ett'ei yhtiö anna hänen siihen kajota.
Jos arentimies taas kerrassaan luopuu kaskenpoltosta, käy hänen leipänsä siinäkin tapauksessa vähiin, sillä vanhat pellot ovat tavallisesti tuiki pienet ja uuden raivaamiseen on halu kadonnut, sillä "kuka sitä toisen tilaa raataa, kun ei tiedä koska häädetään pois".
Hänellä on suo siellä, vetelä täällä, mutta jos hän olisi voinut pitää talonsa, jos hän olisi saanut muualta päin vähän innostusta vakinaiseen viljelykseen, niin olisi hän vähitellen oman kokemuksensa nojalla heittänyt kaskenpolton ja eläisi vapaana miehenä omalla tilallaan.
Mutta tämä on monelle jo myöhäistä — monta kaunista korpea ja suota, monta lihavaa savikkonoroa on Karjalan maanviljelykseltä jo jäänyt metsän kasvuun, tiesi kuinka kauvaksi aikaa, vaikka vaaroja ja kankaita olisi siihen tarkoitukseen ollut enemmän kuin tarpeeksi.
Metsästäminen tilojen mailla on myös kielletty. Aikonevatko loordit Englannista tulla sinne metsästämään, ja heidän varalleen säästetään riistaa metsiin, ett'ei heillä olisi muuta vaivaa kuin päähän nopautella, vai liekö tämä samaa herrasmetsästyksen intoilemista, joka ilmenee siinä mielipiteessä, ett'ei esim. valtion metsissä niiden ainoilla vakinaisilla asukkailla, torppareilla, metsänvartijoilla y.m. saisi olla ollenkaan metsästysoikeutta. Jotain sellaista se lienee, sillä eihän lain myöntämän otuksen pyynnin pitäisi olla haitaksi metsänkasvulle, eikähän tähän aikaan luulisi arentimiehenkään enää viitsivän ruveta tukkipuuta kaatamaan niinkuin ennen muinoin tehtiin, kun esim. ammuttu orava sattui jäämään oksalle roikkumaan. Vaan onhan niitä sahayhtiöissä herroja, on monenmoisia päälliköitä, työnjohtajia ja metsäkonduktöörejä, ja sehän olisi liiaksi vapaamielistä, jos köyhälle arentimiehelle myönnettäisiin hänen entisellä omalla tilallaan yhteisiä oikeuksia heidän kanssaan.
Olipa kuinka tahansa, tämä nyt on pieni sivuseikka, mutta mitä tulee sitä seuraavaan viidenteen pykälään, niin se tuntuu melkein ihmisrääkkäykseltä, kun tietää, kuinka kurjasti ja ahtaasti monessa sellaisessa talossa jo muutenkin asutaan. Ajateltakoon pienenpuoleista pirttiä, jossa makaa ensiksikin talon oma väki kaikki, sitten pari tai kolme metsätöissä olevaa loisperhettä lapsineen, sitten kymmenkunta muuta tukkimiestä, ja kaiken tämän lisäksi vielä muutamia sikaporsaita ja kanoja kolpitsan alla, sekä iltayöstä joitakuita hevosia, jotka oven puolella pirttiä syövät apetta (ne viedään sentään yöksi "kujaan" tai talliin syömään heiniä) — ja jossa talon ainoassa pirtissä vielä kaiken muun hyvän ohessa tavallisesti löytyy uunin edustalla lattiassa joku mädännyt kolo, mihin yöllä kuletetaan lapsia asioilleen, niin saadaan käsitys, missä määrin tällainen asunto vastaa terveyshoidon käsitteitä.