Iin hoitopiirissä esim., johon suuri osa Puolankaakin kuuluu, ei enää anneta kalikkaakaan. Piiriin on tullut uusi metsäherra, joka on alkanut asiaa lähemmältä tarkastaa, huomannut siinä suurta vilppiä, ottanut rautaisella kopralla oikeudesta kiinni ja sakottanut viime vuosina jokaisilla käräjillä suuren joukon näitä armopuitten ottajia — metsän varkaudesta. Hän on huomannut, ett'ei tyydytä siihen määrään, mikä on leimattu ja mistä on välikirja tehty, vaan otetaan mielin määrin mistä tahdotaan ja mitä tahdotaan, kun kerran lupa on saatu. Ja kun muut keinot eivät ole tepsineet tällaista omavaltaisuutta rajottamaan, on metsäherra estänyt puitten saannin kokonaan. Häntä syytetään nyt ankarasti tunnottomuudesta y.m., mutta päättäköön lukija itse, missä määrin häntä on syytettävä.
Jotensakin samanlaatuinen on ollut asian laita viime hätävuosien toimenpiteihin nähden, ja se on vaikuttanut lamauttavasti näihin toimiin nykyisen hädän aikana. V. 1893 oli toimivia henkilöitä vastaan lausuttu julkeita syytöksiä siitä, että he muka olisivat tahallaan väärin käyttäneet hätäapuvaroja, ja tämä on luonnollisesti tympäissyt toimessa olleita siinä määrässä, etteivät he enää kernaasti ryhdy koko hommiin. Vaan siitä huolimatta syytetään heitä nyt taas liian laimeasta toimesta ja osanotosta köyhäin hätään nähden.
Paperipuitten hakkuuta on Puolangalla runsaasti ja siinä tietysti on vapaa työmaa kelle taliansa. Tämä on tunnettu kaikissa lähipitäjissäkin. Mutta työn teettäjät valittavat, että miehiä tarvittaisiin enemmän, ainakin joku satakunta vielä lisää. Työ on urakkatyötä, jossa palkka jalkamiehelle tarkimman ilmotuksen mukaan on nykyään ollut 1: 50 à 2: 50 päivältä, aina miestä mukaan. On tapahtunut, että joku roteva mies on ansainnut kolmekin markkaa päivältä.
Todellisen hädän suhteen oltiin Puolangalla samoin kuin Taivalkoskellakin vielä odottavalla kannalla, aijottiin sitten vasta anoa, suuremmassa määrässä apua muualta, kun ei enää nähdä tultavan mitenkään omilla toimeen. Ja hyvin todennäköistä on, että apua kyllä kevätpuolella tarvitaan hyvinkin runsaasti, jotenka on aivan paikallaan, ett'ei sitä ennen aikojaan pikku puutteessa tärvätä.
* * * * *
Puolangalla loppui matkani niissä seuduissa, joita on pidetty enimmin hädän uhkaamina, ja jota ne kieltämättä ovatkin. Siitä käännyin Ouluun. Taakseni jäivät nälkämaat, ajelin taajaan asuttua ja hyvinvoivan näköistä Oulun jokivartta ja katselin valoisampia oloja. Miltä tämä kaikki näytti edellisiin verraten ja mitä tunteita siinä liikkui mielessäni, siitä olen tässä aikaisemmin koettanut antaa lyhyen kuvan.
VIII.
Lyhyt silmäys olojen kehitykseen.
Jota laajemmalta risteilin hädänalaisia seutuja Koillissuomessa, jota enemmän katselin heidän toimiaan siellä ja tutustuin heidän mielipiteihinsä sekä entisiin että nykyisiin oloihin nähden, ja varsinkin kun kuulin, kuinka siellä on eletty ennen ja näin kuinka siellä eletään nyt, sitä enemmän aloin tulla siihen johtopäätökseen, ett'ei tämä nykyinen nälänhätä ole niinkään suuressa määrässä satunnaista kuin luulisi. Vuodentulo oli kyllä huono, ja yhä huonompi se on ollut, jota edemmäksi pohjoiseen kulkee, mutta tässä täytyy ottaa huomioon se, että se on huono aina, se on heikko pysyväisestä. Ei parhaimpinakaan vuosina riitä tulo omista viljelyksistä yleiseen muuta kuin kevättalveen, noin puoleksi vuodeksi tai vähä enemmän. Joka vuosi tulee sato liian pieni, vaikka se laadultaan olisi kuinka hyvä tahansa. Tänä vuonna se on tullut mitätön sekä laatuunsa että paljouteensa nähden, leivän puute on alkanut heti uutisesta, kun se tavallisesti alkaa vasta kevätpuolella. Kymmenen vuoden kuluessa on ollut viisi katovuotta ja niistäkin toisesta viidestä ainoastaan kolme hyvää.
Näistä hyvistä vuosista oli vuosi 1901 parhaita, mitä miesmuistiin on ollut, sen kaikki myöntävät, ja sentään kuorittiin viime kevännäkin monessa paikassa petäjää leivän jatkoksi ja monella ei ollut enää syksyllä siementä kylvöä tehdäkseen.