Oli kuitenkin paikkakunnalla vielä elossa joku vanhempi, Matin ikäisiä, joka muisti tapauksen, tämän Matin »ainoan kerran», vaikka se muuten oli jäänyt jo kokonaan unhotuksiin.
Ja näin se oli käynyt.
Tiivelissä oli ollut mallassauna, ja ihan samaan aikaan oli Matille sattunut miilun poltto aivan näillä samoilla tiluksilla, joilla hän nytkin miiluaan vartioitsi.
Hän oli silloin vielä varsin nuori mies, karski ja rivakka sekä liukas liikkeissään, mutta muuten juro, sekä hidas kulkemaan kisoissa ja karkelopaikoissa. Tyttöjä hän kyllä aina katseli, mutta salaa ja arastellen, ja jos ne puolestaan sattuivat heittämään häneen hiukankin pitemmän katseen, käänsi hän tavallisesti päänsä pois, niinkuin ei olisi kestänyt niitten katsetta. Ja jos hän joskus sattui tanssipaikkaan, meni hän johonkuhun pimeään nurkkaan istumaan, uunin taa tai johonkin sellaiseen, tai jäi ovenpieleen, ja katsella kyyräili sieltä toisten tanssia, kuitenkin suuri osanoton ilme kasvoillaan. Vaan jos silloin sattui joku pari pyörähtämään hänen ohitsensa niin läheltä, että naisen hameen helmat pyyhkäsivät hänen polviaan, vetäytyi hän vielä taemmaksi tai lähti kokonaan pois, aivan kuin hän itse mielestään olisi ollut toisten tiellä.
Nyt oli Tiivelissä iso syysmaltaitten teko, ja kuinka ollakaan, kun Matti oli saanut miilunsa vankasti peitetyksi, päätti hän pistäytyä, sinne pikipäin katsomaan hänkin. Ja ehkä siellä saisi maistaa hyvää kuuteloakin, jota tyttöjen oli tapana paistaa saunan kiukaalla. Se olisi kylmään suuhun varsin sopivaa, mietti Matti. Ja olikin kolkko ja rämseinen syksyiltä, eikä ollut miilun luonakaan silloin vielä muuta suojaa, kuin pieni havukota, jossa sateen aikana juuri niin ja näin säilyi kastumasta; niin että leppoisa saunan lämminkin tuntuisi ruumiissa erittäin hivelevältä.
Tiivelin emäntä tuli maltan tarkastamasta saunapolulla Mattia vastaan ja tunsi hänet.
— Kah, mihinkä nyt risti vedetään, kun Mattikin tulee mallassaunaan?
Mattihan se on, sanoi hän nauraen?
— Tulinpahan suotta kerran vilkasemaan. Ajattelin, että jos ne minullekin antaisivat vähän kuuteloa, vaikka enhän minä niille ole jauhoja ostanut. Mutta kun eivät antane, niin eiväthän ottanekaan, vastasi Matti.
— Kun et vaan jo alkaisi tyttöjä katsastella? Mutta eihän tuo aikaista olisi tuokaan.
— Mitä ne tytöt minusta — — —