Mutta Lauri oli rohkea jo, ja sanoi päättävästi:
— On se sellainen päähänpisto, ettei sitä enää muuteta. Hevosella lähden kuin lähdenkin vaihteeksi kerran vielä. Ja keli on mainio kuin kierä jää.
— Ja sitten jäät taas vaihteeksi kerran vielä juopottelemaan Rapakiven mökkiin, niinkuin ennenkin hevosmatkoillasi, etkä tuo vasikan hinnasta kotiin tuon taivaallista.
— Voihan juopotella vaikka junassakin kulkee, ja voihan kaupungissakin.
— Ei samalla tavalla. Junasta potkitaan ulos, ja kaupungissa on poliisit.
— Mutta eihän tässä ole juopoteltu vuosikymmeneen, eikä juopotella nytkään, sen lupaan ja vannon.
— No mitä varten sinä oikeastaan tahdot hevosella lähteä, kun jo niin kauvan on huomattu junakulku kaikin puolin edullisemmaksi? tutkaili eukko.
— En osaa sitä oikein itsekään selittää, vastasi Lauri, mutta niin minusta vaan tuntuu, että hevosella lähden.
Eukko koetti panna vastaan kaikella tavalla, mutta Lauri yhä vaan äityi, eikä hänen kanssaan enää auttanut mikään väitteleminen.
Mutta kun hän alkoi katsella vaatteita päälleen ja kurkoitella pitkää teurastuspuukkoaan seinän raosta ikkunan päällä, tuli uusi yhteentörmäys. Vaan siinäkin hävisi eukko, sillä kun Lauri kerran oli päättänyt vielä samana yönä teurastaa vasikan ja lähteä matkalle, niin hän myös piti päänsä.