Rengeistä toinen kiskasi auki kuopan kannen keskellä tuvan lattiaa, toinen astui päreellä kuoppaan ja alkoi latoa sieltä pulloja lattialle.
— Lappaa heitä ylös vaan, täysi poritsuuni, huusi isäntä. — Nosta koko resu, mitä niitä yksittäin! Pitäisi siitä kymmenestä resusta johonkin riittää. Taavetti tuossa Alapellossa, naapurini ja vihamieheni, rikas vaivainen, otti aina vaan puoli kuormaa kerrallaan, mutta nytpä se siirtyikin kievari lopulta toiseen paikkaan, siirtyi Yläpeltoon juuri tänä yönä, porrasta ylemmä, jossa Yläpellon Taneli, köyhä mies, otti heti ensi kerralla koko kuorman, kymmenen resua. — Ääh, Taavetti räähkä, olisit nyt tuossa — — —! Mutta en minä sinua vaivaista vihaa, mitä turhia. Mutta sen vaan sanon, että olisitpa nyt näitten neljän seinän sisäpuolella, niin pullon kaulan työntäisin kurkkuusi, työntäisin koko pullon pohjaa myöten, sillä et sinä omallasi koskaan suutasi kostuttanutkaan, vielä vähemmin naapurisi suuta. — Itara olit, ruumin- ja kunnanmiesten avulla ja suosiolla, herrain häntyrinä koetit ikäsi kaiken kievaria pitää, sillä rikastuit ja nurkkiasi kostutit. Mutta muutos tuli vihdoin kuin tulikin, oikeushan se lopulta maan perii, ja asiain vilpitön meno, sanon minä — — — äh, mitä noita hauraita laseja tuossa, nyt se meni lattialle ja särkyi. Ota haarikka ja kaada siihen, ota vanha tukeva kaksikorva, juokoot herrat lasiastioista.
— Missähän haarikka lienee? kysäsi joku ympärilleen katsellen.
— Missä lie nurkassa piilossa, häveten pitkiä korviaan, tokasi toinen.
— Hae häntä!
— Hae pöytään tänne kunniasijalle, se on kyllä sen arvoinen, huusi isäntä.
Se oli uunin pankolla, puolillaan kanaista kaljaa, ja mies, joka tarttui sen korvaan, avasi tuvan oven ja viskasi kaljan umpimähkään ulos.
— Siunatkoon tuota hullua, parahti vanha täti, joka uunin luota oli katseillaan seurannut haarikan kulkua ja tyhjentymistä, ennättämättä kuitenkaan hätiin. — Laittakoon kerran jumala kurkkuusi niin tulisen tuskan ja polttavan janon, että siihen henkesi heität, sinä humalainen roikale.
— Pyh, kas mun tätä! Kas tätiä nyt, kuinka äityy! Kanaat pinnalla purjehtii, ja tätä ei saisi viskata pellolle.
— Mitä höpisee täti siellä? äyhkäsi isäntä. — Pankaa levolle.
— Levolle tällaisessa räiskeessä? Menkää te ensin tiehenne. Jopa tuli elämä ja ryske taloon, jos tuota on ollut ennenkin. Jopa tuli! Hohhoih, siunatkoon jumala!