— Lyödään tahtiin miehet!
— Elä hoilota, on tässä muutenkin ryskettä. Mitähän mahtavat arvella naapurissakin.
— Sitä on minun vaikea tietää. — Mutta isäntä sanoi, että tämä on laillista työtä ja kupernyörin määräämää, jos kohta tämä kovallekin ottaa.
Patsaan kimpussa olijat, isäntä, Kustaa ja Heikki olivat vieläkin lujemmalla, sillä patsaan ympärystä oli suutittu savella ja musakivillä, mutta vihdoin he sentään pääsivät sulaan maahan käsiksi ja hengähtivät helpotuksesta.
— Ei kuulu mitään? kysäsi isäntä huohottaen.
— Ei mitään, vastasivat toiset.
— Hyvä on. Ei sillä, ettei Taavetti olisi kuullut jyskettä ja ettei hän saattaisi vaaniakin jossain nurkan takana, mutta — ja hän korotti ääntään — vaanikoon vaan, Taneli on siksi älykäs mies hänkin, ettei anna kenellekään aikaa välikoukkujen heittoon.
— Mitä koukkuja tässä olisi voitu heittää? kysyi Kustaa.
— Mitäkö koukkuja? Perin katalan koukun olisi tässä naapuri voinut heittää, oikean hirttomutkan. Sitä se on salaa miettinytkin ja siihen luottanut, niinkuin tiedän. Mutta katsos, Kustaa, Yläpellon Taneli on sittenkin peevelin viisas mies, ja ennättää edelle.
— Saattaa olla niinkin, vastasi Kustaa laimeasti, käsittämättä isäntänsä hämäriä sanoja.