— On hän tietysti nuorena ollut tulinen, sen minä näen nytkin vielä hänen silmistään. Mutta olihan heissäkin tietysti sekä nuoria että vanhoja.
— Jos hän olisi viittäkymmentä vuotta nuorempi, niin pelkäänpä, että saisin hänestä vaarallisen kilpailijan, sanoi herra, taas naurahtaen.
Tyttö painoi vikkelästi kämmenensä hänen suulleen, ja hän antoi sen olla siinä aivan tyytyväisesti, hymähteli vaan.
— Puhu sinä, mitä haluat, mutta tässä ukossa on jotain intresanttia, jotain puoleensa vetävää, olkoon niin vanha, niin musta ja likainen kuin onkin.
— Sitä ei voi kieltää.
— Hän on toisenlainen, kuin nämä muut maalaiset, vaikka kyllä yhtä juro ja harvapuheinen, kuin kaikki muutkin. Mutta hänen katseessaan on jotain — oletko huomannut, kuinka hän vastaan tullessa katsoo meitä?
— En ole siihen erittäin kiinnittänyt huomiotani, emmekähän ole häntä niin aivan usein nähneetkään.
— Mutta minä olen huomannut hänen katseensa joka kerta. Kumma ettei hänellä ole ollut vaimoa. Vanha emäntä sanoi, että hän on elänyt yksinään koko ikänsä. Kuinka sellainen voi olla mahdollista? Varmaan on hänellä nuorena täytynyt olla rakkaussuhteita, sen ilmaisee hänen näkönsä nytkin vielä. Onkohan häntä petetty?
— Kuka tietää, hymähti herra.
— Niin, kuka tietää. Minä kernaasti kysyisin häneltä. Jaa, mutta minä kysyn, kun tapaamme hänet ensi kerran.