— Ei huolita suotta järin huutaa, sanoi isäntä. — Nouseeko se yhtään?
— Taitaa se kipenän verran kitkahtaa.
— Se on peto. Enemmän painoa vaan, miehet!
Kuului ähinätä ja kovaa puhkinata, kun miehet rytkäyttelivät kankiaan.
— Jo nousi ainakin korttelin verran. Odottakaahan, kun minä korjaan kankeani, sanoi joku.
— Tipahtamaisillaan on minunkin omani, kuului toinen ääni. Vaan kun kaksi kankea hellitettiin yhtäaikaa, putosi patsas entiselle tilalleen takaisin niin että jysähti.
— Siellä istuu itse sarvipää tyvessä, kun ei neljän kangen painolla nouse. Ottakaa tulta ja katsokaa, onko se työntänyt uusia juuria maahan.
Kustaa kumartui patsaan juureen ja raapasi tulitikkuun tulen.
— Haai, pojat, täällä onkin oikea riima tukki, jommoista ei enää löydetäkään kymmenen penikulman piiristä. Paksunee vaan alaspäin ja taitaa olla syltä syvällä. Voi vietävä, millaisen maston ovat vääntäneet. Katsokaahan toisetkin ihmeeksenne.
— Vanhain hullujen töitä, kivahti isäntä. — Häh? Mikä se oli? Kulkunen!
Kuulitteko?