Isäntä närkästyi.
— Elä heljuttele suotta hampaitasi, minua tämä alkaa suututtaa. — Hoi miehet, tulkaapa sieltä kankinenne tänne alas. Tässä on otettava painovoima. Kanget joka taholta lujasti kiinni ja paittilasta alle. — Eikö ole, mitä panna paittilaaksi? — Ei tosiaankaan. Juokse, Heikki, halkoja tuolta pinosta — Olipa hyvä sittenkin, että ruvettiin sentään ajoissa nostamaan, koska se on tuollainen visajuuri. Tässä olisi saattanut käydä hullusti, vaikka alku oli hyvä. — Hst! Kuulittako mitään?
Joku sanoi kuulleensa niinkuin jotain ratinaa, mutta ei voinut tarkemmin sanoa, mistä päin.
— Riennä, Heikki. Ota vaan isoja lohkohalkoja, mitä saat.
Se oli Alapellon eteisen ovi, joka oli narahtanut, ja portaille oli tullut pari ihmistä, mutta eivät patsaannostajat heitä huomanneet. Eivätkä he olleet huomanneet sitäkään, että Alapellon pirtin maantienpuolisesta ikkunasta oli jo kauvan aikaa pimein päin katseltu heidän menoaan.
Heikki toi kantamuksen lohkohalkoja paittilaiksi, ja neljä rautakankea iskettiin patsaaseen kiinni, hiukan alapuolelle maanrajaa, mistä pinta oli lahonnut pyelmälle.
— Se onkin oikeata vanhanaikaista tervashonkaa, koska ei ole syvemmältä lahonnut. Ponnahuttaa kangen takaisin vaan kuin kalliosta.
— Joko pitää?
— Koetetaan.
— Oo-hii — ooh-hiih — oo — — —