"Ei tämän ajan nuoret pysty semmoisiin, enkä minä ainakaan uskaltaisi antaa semmoisten hutikkain kupitakaan itseäni", sanoi kuurtanelainen.
"Eivät pysty, ja jos sarven pystyisivät imemäänkin, niin eivätpä saisi verta", vakuutti Kreeta.
"Vai on tullut neljä tyttöä Harboriin", ihmetteli Stenroos sekä jatkoi: "kunpa ne nyt yhtyisivät kohta raittiusseuraan, etteivät houkuttelisi ketään kapakkaan tai kapakkatansseihin, joita nyt luulen, on alettu pitää joka kapakan takanurkassa."
"Jottako oikein on tehty tanssihuoneet?" tiedusti raumalainen.
"Niinhän ne kuuluvat. Aikovat kai sillä tavalla särkeä seuramme. Mutta muistakaa miehet, että nyt kun minä huomen iltana lähden käymään Suomessa ja viivyn siellä jonkun kuukauden, niin älköön kukaan teistä erotko seurasta, vaan koettakaa sillä aikaa saada jäsenluku puolta suuremmaksi. Jos me suomalaiset tahdomme kuulua sivistyneitten kansallisuuksien joukkoon, niin meidän on mentävä raittiusseuran kautta. Se on epäämätöin totuus", puhui Stenroos.
"Se on tosi. Nyt jo voi sanoa, vaikka seura on näin vähän aikaa vaikuttanut, että meidän suomalaisten elämä on mallikelpoisinta Harborissa", jatkoi Mäki-Töyli.
Seuraavana iltana oli kaikki raittiusseuran jäsenet asemalla saattamassa Stenroosia Suomi-matkalle. Ikävältä tuntui ero, mutta olihan Stenroos luvannut tulla muutaman kuukauden päästä takaisin.
"Muista nyt vaan tuoda sieltä tullessasi hyvä kuppirauta!" huusi Kreeta vielä kun juna jo oli liikkeellä.
Toisten lähtiessä asemalta takaisin Harboriin, jäi Iiska ja raumalainen
Ashtabulaan ja illalla kun he olivat kotiin tulossa oli Ashtabulan ja
Harborin välillä olevan kapakan kohdalla hyökännyt joukko irlantilaisia
heidän päälleen sekä vieden kellot ja rahat.
Verisinä saapuivat he Castle Cartiin toisten suureksi hämmästykseksi. Kun raumalainen oli kertonut miten heille oli käynyt, nousi kostonhimo kaikille.