"Minä kyllä huomasin, että hän oli ensimäisiä menemään sivuikkunasta sisään ja luulen että hän sai puukoniskun englantilaiselta, koska hän oli vähällä saada lyödä minuakin", selitti isokyröläinen.
"Minä luulen, että kyllä siellä on myös joku saanut puukoniskuja", sanoi kauhavalainen pesten puukkoaan verestä.
Aamulla läksi pari miestä etsimään virolaista. Kauas ei heidän tarvinnut mennä kun löysivät hänet tien vieressä kuolleena, iso haava vatsassa.
Kaupungin viranomaiset korjasivat ruumiin ja pitivät muodollisen tutkinnon kuoleman johdosta. Ketään ei vangittu, koska ei ollut kukaan joka olisi kantanut päälle. Jälkipuheitten mukaan olisi pitänyt kaksi irlantilaista myös kuolleen saamistaan haavoista Clevelandin hospitaalissa, mutta siitä ei saatu varmuutta.
Teemu parani terveeksi, mutta härmäläinen täytyi viedä Kingsvillen köyhäin talolle jossa hän jonkun ajan kuluttua kuoli.
Tuli seuraava sunnuntai, jolloin olisi pitänyt pauna seura taasen käyntiin, mutta miehet olivat niin päissään, ettei kellään ollut halua siihen. Kreetakin, joukon henkilääkäri, oli sitä mieltä, että seuraa ei tarvita. Kului viikko viikon perään, mutta Hyvä Toivo raittiusseuraa ei vaan saatu enää henkiin. Elämä repesi entistä hurjemmaksi. Suomalaisia kapakoita oli nyt ilmestynyt jo useampia ja näiden takahuoneissa pidetyt tanssit vetivät niin puoleensa, että kukaan ei malttanut olla sieltä pois. Suomalaiset eivät olleet tähän saakka tapelleet välinsä, mutta nyt alkoi keskinäiset tappelut, joissa kauhavalaisella puukolla oli tunnettu maine. Toisinaan tapeltiin pitäjittäin ja toisinaan läänittäin. Jos paikkakunnalle tuli uusi mies vaikkapa Suomesta, niin hänelle annettiin joukolla ensiksi selkään. Jos sattui, että uusi mies piti puoliaan tahi uskalsi lyödä vastaan, niin häntä kunnioitettiin.
Seuraavana keväänä kun Stenroos palasi takaisin Suomesta toi hän mukanaan toista sataa kirjaa, jotka oli tarkoittanut Hyvä-Toivo raittiusseuralle lahjoittaa. Kuultuaan, että seura on kuollut, tuli hän hyvin murheelliseksi, mutta ei toivottomaksi, sillä hän päätti herättää sen uudelleen henkiin. Luettuaan seuran viimeisen pöytäkirjan huudahti hän: "Eihän seura olekaan kuollut; se on vain pantu istumaan. Minä herätän sen käyntiin. Seuraavana sunnuntaina kutsui hän taasen kaikki kokoon ja seura pantiin uudelleen käyntiin. Nyt seuralle annettiin nimeksi 'Hyvä Tahto'. Nimen muutos johtuen siitä, kun Stenroosin lahjoittamat kirjat päätettiin antaa lukuhaluisten luettavaksi vapaasti seuran ja sen perustajan 'hyvästä tahdosta'."
Hyvä Tahto-seuran perustamisesta alkaen voidaan lukea Harborin suomalaisten valistusrientojen alkaneen. Sen jälkeen alettiin Harborista vaikuttamaan valistuksen levittämiseksi ulommaksikin. Ryhdyttiin säännöllisen seurakunnan perustamiseen ja hankittiin pappi. Moninaiset valistusharrastukset alkoivat täällä versomaan, myöhemmin perustettiin sanomalehtikin. Hancockista, Michiganista, saatiin aina valoa ja tukea uusille alotteille ja entisten rientojen hoivaamisessa. Hancock oli silloin Amerikan suomalaisten valistusrientojen heräävän ajan kehto. Sieltä saatiin aina siementä ja virkistäviä neuvoja. Mutta ei ottanut kauan kun Harbor tuli tunnetuksi kautta maan suomalaisten keskuudessa, ei enää maamiestemme hurjan kapakkaelämän tähden, mutta esimerkiksi kelpaavien sivistysharrastusten voimakkaan ja herättävän toiminnan ja ripeyden tähden. Suomessakin oli Harborin nimi tullut jo niin tutuksi, että Amerikaan matkustajakin osti tikettinsä vain "Harboriin" mitään muuta osoitetta paikasta tarvitsematta antaa.
* * * * *
Tähän päättyy "Iloisen Harborin" ensimäinen osa ja kertomajakso kansalaistemme elämästä Harborissa ensimäisellä neljännessadalla. Seuraavassa kerrotaan myöhemmästä ajasta, joka on tapauksineen ja rientoineen nuoremmallekin polvelle tuttua.