László kalpeni. Senjälkeen näki hän usein nuo kasvot edessään juuri sellaisina! Näki ilkeät rypyt otsalla ja viekkaan ja armottoman katseen silmissä, hänen isänsä murhaajan.
Vanha Krucsay kumarsi nuorelle miehelle.
— Mitä käskee hallitsija? — kysyi hän juhlallisesti.
— Hallitsija? — änkytti László, mutta pian hän toipui jälleen — en ymmärrä teitä, hera linnapäällikkö. Minä…
— Minä näen »secretum sigillumin»,[28] herrani. Olen valmis tottelemaan.
— Ah! — huudahti László hämmästyneenä ja voimakas hämmennys kuvastui hänen kasvoillaan.
— Minä tunnen hänen korkeutensa hallitsijamme mandatin. Se on minulla täällä povitaskussani. Tai miten? Niin tosiaankin, jättäkää meidät kahdenkesken, Gencsy herrani.
Nuori luutnantti poistui ja nyt tajusi László, että tässä oli tapahtunut jokin kummallinen sekaannus, jota hänen täytyi käyttää hyväkseen.
— No nyt olemme yksin, nyt voitte luottavasti ilmaista minulle hallitsijamme käskyn.
— Olen tullut erään István Veresin asiassa.