— Kyllä se pian palaa, koetteleehan vaan hiukan hevostaan! — sanoivat muutamat.
— Näyttää tekevän mieli; mutta eipä se ole ihmeellistä kun on sellainen jalorotuinen eläin!
Kaikki uskoivat, että hän palaa pian, vaikka hän näkyi enää vaan mustana pisteenä taivaanrannalla. Ainoastaan yksi koko joukosta tiesi, ettei hän sen koommin enää palaisi ja satuloikin heti, sanoen tovereilleen:
— No, lyödäänkö vetoa, että minä saavutan hänet.
Sille toiset nauroivat täyttä kurkkua:
— Sinäkö saavuttaisit hallitsijan orhiin tuolla kaakilla? Abrakadabra, muutu hiiden herhiläiseksi!
Mutta hän ei paljoa välittänyt pilkasta, nousi satulaan ja ajoi pattijalkaisella valkealla hevosellaan jäljestä, toisten hohottaessa hänelle.
Se oli sama mies, joka juuri oli viitannut Magdaylle, ettei hän menisi telttaan.
Mutta siellä sisällä pudisti Bercsényi Bottyánin olkapäätä kiihtyneenä:
— Tiedättekö, päällikkö, kuka tuo nuori mies on?