Korpraali-vanhuksestakin tuntui upseeri tutun näköiseltä, mutta hän tyytyi siihen, ettei siinä ollut mitään kummallista, vaikka mies muistuttikin tutusti jotakuta, sillä olihan hän jo ehtinyt nähdä niin monta keisarillista.
Varsinkin upseerin miekankannike pisti hänen silmäänsä.
— Kumma paikka, olenpa minä nähnyt tuon miekankannikkeen jossakin.
(Vanhus pyhki otsaansa.) Missä minä sen näinkään? Kumma paikka!
(Vihdoin hypähti hän seisomaan.) No nyt minä jo tiedän! (Hän pudisti
vangittua upseeria olkapäästä.) Mistä on herra ostanut tuon vyön?
— Mitä se teihin kuuluu? — vastasi keisarillinen upseeri uhmaavasti.
Samassa tuli sinne János Hajdu, joka aikasemmin oli palvellut Bottyänin joukossa, ja huudahti vilkkaasti:
— Tuhat tulimmaista, sehän on István Magday.
Vanki hätkähti ja punastui korviaan myöten. Mutta Jóska appi kysyi uteliaana:
— Kuka István Magday?
— Se, jonka kiinniottamisesta Rákóczy hallitsija on luvannut kaksisataa kultarahaa.
— Sekö? — epäili appi. — Ei se voi olla mahdollista!