— Lähdetään jo, rouvaseni, meillä on pitkä matka edessämme.
— Heti Pizsera, aivan heti.
Tämä oli kuuluisa »Köyhien kyyditsijä», Pizsera appi, joka jonkun lupauksen tähden armeliaisuudesta kyyditsi ilmaseksi ihmisiä — silloin kun hänellä oli halua.
Hänellä oli vankkureittensa edessä kaksi vaivaista konia Betta ja Pääsky. Runoilua harrastavat teinit tekivät näillä koneilla tavallisesti ensimäisen retkensä Helikoniin siten nim. että jo vanhoista ajoista asti oli ollut tapana runonteossa kahdella vaivaisella kaakilla alkaa sanaratsastus.
Pari sellaista värsyä on meidänkin päiviimme asti säilynyt:
Pizsera setä, Uljas Betty Ja verraton Pääsky, Kolmisenkymmentä Kauran jyvää Söivät suuhunsa Yhtenä iltana.
Pizsera appi suuttui silmittömästi jos jotain tällaista laulua laulettiin hänen talojensa edustalla »kolmessatoista kaupungissa». »Syököön susi teidät — huusi hän »clamantesien» jälkeen — ja purkoon sen yhdeksän penikkaa teiltä kurkkunne poikki.»
Pizsera appi kuletti Dobosit Szegediín ja oli uskottelevinaan heille, että hevoset jo olivat rauhattomia ulkona. Vaikka niille kaakki paroille ei olisi juolahtanut mieleenkään käydä rauhattomiksi, sillä eivätpä ne tienneet mitään sellaisesta tunteesta; iloitsivat raukat, kun saivat olla rauhassa. Mutta Pizsera appi näki rakastavilla silmillään kaikenlaisia jaloja ominaisuuksia koneissaan, joista hän oli varsin ylpeä ja kerskailikin usein, että ne olivat jo ehtineet tehdä enemmän hyvää kuin joku piispa. Pizseran hoputtamana irtaantui Dobos täti vihdoin pojistaan.
— Älkää unohtako. Ajatelkaa minua — sanoi hän nyyhkien ja juoksi pihan poikki vankkureille.
Pojat juoksivat hänen kintereillään.