— Kuka siellä? — kysyi karski ääni sisältä.
— Me olemme nälkäisiä teiniparkoja. Pyytäisimme hyviltä ihmisiltä makuusuojaa yöksi ja leivänkannikkaista. Näimme täältä valon ikkunasta ja siksi rohkenimme kysyä.
— Ei tämä ole kulkijoille hyvä paikka, tänne odotetaan kuolemaa vieraaksi — vastasi äskeinen ääni.
— Niinkö? Kuolevako on talossa? Suokaa anteeksi, mutta emme me ole kuolema.
— No silloin luikkikaa matkoihinne.
Hän paiskasi vihastuneena ikkunan kiinni, mutta tuskin olivat he ehtineet kymmentä askelta edemmäksi, kun se jälleen ponnahutettiin auki.
— Hei, teinit, teinit! Tulkaa takasin, osaatteko te kirjottaa?
— Siksi kait me olemme teiniä, että osaamme — vastasi László.
— No tulkaa sitten sisään. Satuittepa aivan parahiksi.
Hetken kuluttua avattiin ovihaka ja teinit päästettiin ahtaan käytävän kautta huoneeseen, jossa kirjavalla vuoteella makasi kuoleva eukkovanhus.