Samassa astui saliin István Schmidt, pitkä tuuheapartainen herra, yksinkertaiseen unkarilaiseen pukuun puettuna, Hänen rauhallisilla, kalpeilla kasvoillaan kuvastui selvästi loukkaantunut ilme: miksi tahtoi hallitsija sekaantua valtion asioihin noin epämääräisessä tilassa? Sillä kaikkien kasvot kukkivat viinistä punaisina ja silmissä oli kostea kiilto.
— Me olemme kutsuneet teidät, herrani, — alkoi hallitsija suopeasti päätään nyökäyttäen, — ratkaisemaan väittelyä, joka on kahden uskottumme, Boer ja Apor herrojen välillä syntynyt toisesta maailmasta. Olemme kuulleet teidän harvinaisesta kirkonopin tuntemuksestanne ja me annamme arvoa teidän viisaille sanoillenne. Veljemme Imren kirjeestä olemme lukeneet paljon arvokasta teistä, herrani.
Szepessiläinen kumarsi:
— Olen teidän korkeutenne palveluksessa.
— Teidän on määrä siis ratkaista, kumpi näistä väittelijöistä on oikeassa. Lausukaa, herrani, mielipiteenne, mutta — lisäsi Apaffy nauraen — perätysten, ei yhtä aikaa.
Mutta tämä huomautus ei auttanut, sillä molemmat herrat toinen toisensa sanoihin kiivaasti takertuen huutavalla, kärsimättömällä äänellä esittivät kumpikin mielipiteensä. Vaikeata on sanoa, oliko heidän kiivauteensa syynä opaaleilla koristettu miekka, vaiko heidän palava uskonsa.
— No, mitä sanotte tähän, herrani? — kysyi hallitsija Schmidtiltä, kuunneltuaan tarkkaavaisesti kiistelijöitä. — Kummalle puolelle painuu totuuden vaaka?
— Tosiaankin, kuulkaamme vihdoin, minkälainen on toinen maailma, — huudahtivat valtaherrat.
Ainoastaan György Béldi hihkasi hilpeästi.
— Mitäpä hyötyä siitä olisi? Emmehän me kuitenkaan koskaan kuole!
Täyttäkää maljat viinillä, pojat!