— Olkoon siis László Fáradi[20] Veres hänen aatelisnimensä ja maalaa sensijaan valkoinen koira vihreälle taustalle.
Runsaan tunnin kuluttua tuotiin saliin valmis aateliskirja ja vaakuna.
Hallitsija raaputti nimensä toiseen ja pysähtyi katselemaan toista.
— Tämä koira on totisesti sen näköinen kuin olisi se kili. Tekisi aivan mieli lypsää sitä. Minkälaisen koiran sinä maalasitkaan tänne, hullu mies?… mutta yhdentekevää, kilikin on hyvä eläin. Antakaa se sille veijarille ja ajakaa hänet linnasta, sillä muuten pyytää hän vielä minun omaakin päätäni.
— Ei kait hän sentään ole hullu — puhkesi György Béldi itsetiedottomasti.
— Mitä sillä tarkotatte? — kysyi kuuluisa kavaltaja János Kendeffy taakseen kääntyen.
— Sitä vaan, että tuollaiselle taitamattomalle maankiertäjälle olisi vaikeata kulettaa sitä mukanaan — vastasi Béldi rohkeasti.
Sitten lisäsi hän Inczédin puoleen kumartuen:
— Miksi ei, kun se koko Erdélyn maallekin on liikanaisena rasituksena.