Joka päivä oli lähetti tullut Wienistä keisarin jäljestä. Vanha keisari, aivan kuin aavistaen vaaraa, odotti joka hetki kiihtyneenä ja kärsimättömästi lähettejä.
Tänään saapunut toi huonon sanoman. Viimeinen Rákóczy on vapaudessa.
Kalpeina tulivat ja menivät ministerit ja hovin virkamiehet. Ajajat ruoskivat säälimättömästi hevosiaan ja lakeijat sälyttelivät matkalaukkuja vankkureille.
Porvariston keskuuteen levisi paljon merkitsevä sanoma, kaikenlaisista arveluista ja otaksumisista alinomaa kasvaen.
Ja tästä päivästä lähtien kokoontuivat ihmiset suurin joukoin Tonavan rannoille tähystelemään, eikö taivas punertaisi Puolan maan puolelta…
Jokainen uskoi lujasti, että se punertaisi.
Mutta Lászlóta ei sanoman lumousvoima saanut pyörteeseensä, sillä kun hän saapui majataloon, oli palvelija jo tuonut Agnes Nesselrothin vastauksen.
Hän oli kirjottanut ainoastaan neljä sanaa, mutta ne merkitsivät paljon.
Hän lähetti takasin velkakirjan samanlaisena ja hän oli kirjottanut hienoilla kirjaimilla:
»Olen nähnyt. — Pidän lupaukseni.»