Hän huudahti riemusta.
Mitäpä hän siitä välitti, että Rákóczy oli vapaana, koko hänen sydämensä täyttyi armaalla tunteella siitä, että hän itse oli vanki.
XI.
Kadonnut onni.
Niin kauan katselivat ihmiset punertavaa taivasta Puolan maan puolelta, että se tosiaankin vihdoin punersi. Aluksi vain vaaksanvertaisena raitana, mutta pian loimotti jo koko taivaankansi.
Aivan kuin olisivat ankarat urhot, uljaat kuruczit[25] kasvaneet itsestään maasta.
Silloin ei tarvinnut edes lähettää viestiä kiertämään, ainoastaan liput, joiden mykän kutsun kaikki kautta koko laajan valtakunnan ymmärsivät. Kun Rákóczy saapui Puolasta, oli hänellä sotajoukko valmiina, ja se oli kasvanut niinkuin laviini.
Mutta vanha kurucz-laulu kertoo sen paremmin kuin minä:
Rákóczy huusi Työmiesten vallihautaan. Häneen luottakoot Välkkyvin miekoin; Ja näin toitottakoot Vaskiset torvet:
»Rumpali, rumpali, Hovirumpalini, Nyt sanon sinulle, Niin älä iske kuin tähän asti: 'Jumala tiesi, miten käynee!' Vaan näin iske: hakkaa Päälle, päälle, päälle!