Kuningas nyökkäsi myöntävästi.
»Olette vastannut hyvin, herra tuomiorovasti.»
Virantoimituksessa oleva kamariherra tuli jälleen sisään, niinkuin hän teki aina, kun kuninkaan puheille päässeet olivat poistuneet.
»Szelistyeläis-saksitar», käski hänen majesteettinsa.
Maria Schrammilla oli ollut huono yö. Hän ei varmaankaan ollut nukkunut lainkaan, ollen nyt surullisen ja kalpean näköinen. Lisäksi hän värisi kuin haavanlehti.
»Astu lähemmäksi», puhutteli kuningas häntä verrattoman ystävällisellä tavallaan, »äläkä polvistu; en halua nähdä naista polvillaan. Kutsuin sinut puheilleni, koska tahdon tehdä jotakin hyväksesi. Näetkö, eilen tahdoit saada vallan liian paljon; tavallisesti ei käy hyvin niiden, jotka haluavat kahmaista ylenpalttisesti.»
»Armoa, majesteetti, armoa!»
»Tahdon lieventää pienen pilan, jonka soin itselleni teidän kustannuksenanne, osoittamalla nyt erikoista armoa ja hyvyyttä. Jos sinulla siis on jonkunlainen toivomus, mainitse se minulle. Mutta älä taas halua saada päähinettäni, sillä jumaliste, sinä saisit vain hatun. Mutta jos tahdot valita aviopuolison, voisin siinä kenties olla sinulle avuliaana. Puhu siis, katso minua silmiin.»
»En uskalla», änkytti nainen.
»Tahdotko mennä naimisiin?»