Vanha Lestyak itsekään ei ollut puuhaton, poikansa vaatimuksesta hän istui vaunuihin ja lähti naapuriherrasperheisiin, Bayn, Fayn ja Bariuksen, entisten työnantajiansa luokse (sillä hän oli laajalti maineikas taitavana räätälinä) pyytämään näiltä kaupungin yhteisten pyrkimysten hyväksi (sillä hekin ovat kaikki Kecskemetin kiinteistönomistajia) pukuja ompelevia neitosia. Kaikkialla esiytyivät herrasnaiset, "kaupungin suojelijat", armollisesti. Mestari Matias voi palata kotiin kokonainen vaununlasti neitoja mukanaan. Kun tavaratkin pian saapuivat suurissa arkuissa ja kaikki oli erinomaista lajia, alkoi mestari Matias Lestyakin valvoessa kuumeinen työ päivin ja öin. Sakset ja sormustimet rapisivat, neulat välähtivät, ja vähitellen alkoivat monet sametti- ja silkkipalaset saada muotoja. Huntujakin tehtiin, kahdelle neidolle ja kahdelle rouvalle. Ei tarvinne huomauttaa, että niin paljon kuin tyttöjä ja rouvia olikin, kaikki päivisin haastelivat ja öisin uneksivat näistä ihmepuvuista. Kaikki olisikin luistanut oikein sulavasti, elleivät esimies Bruno ja isä Litkei olisi sekaantuneet asioiden kulkuun. Näitä ei näet ollenkaan miellyttänyt koko puuha, että Kecskemetissä olisi turkkilainen hallitus ja että kaupunki itse sitä vielä anoisi.
"Joka on Jehovan uskottu, se ei saa liehiä Allahia. Sillä uskottoman palvelijan hylkää toinen herra eikä toinen ota häntä vastaan. Olkaa varuillanne, Kecskemetin jumalaapelkääväiset asukkaat." He sättivät uutta ylituomaria ja pitivät kiihoittavia puheita häntä vastaan, joka ajaa turkkilaisten asiaa tahtoessaan näille turvata p. Nikolauksen kaupungin, ryöstää neidot ja myy sielujen autuuden.
Unkarilaissydän on kuin hyvää tuohtunutta taulaa; pienikin kipuna sen sytyttää. Yhä useammat ja useammat kiihtyivät Seuraavana sunnuntaina kokoontui pyhän saarnan jälkeen levottomia joukkoja raatihuoneen edustalle ja uhkaavin elein huudettiin: "Alas ylituomari! Alas senaattorit!" Varsinkin katolilaiset olivat kuohuissaan. Luterilaiset, joiden esi-isät toistasataa vuotta sitten olivat muuttaneet kaupunkiin, ja Tolnasta saapuneet kalvinilaiset, jotka näihin aikoihin asuivat eristettyinä Hautuumaakadun varsilla, sietivät hieman paremmin Siebenbürgin protestanttisten ruhtinaiden kanssa liittoutuneita uskottomia. Protestanteista on turbaani yhtä eriskummainen kuin tiara.
Herrat Porossnoki ja Agoston kiiruhtivat kiihtyneinä ylituomarin luo. "Nyt ovat asiat hullusti. Kansa tuolla alhaalla on kuohuissaan. Ettekö kuule?"
"Kuulen", vastasi tämä välinpitämättömänä.
"Quid tunc? Pitääkö meidän heittää hankkeemme?"
Maks katseli heitä ivahymyten. "Kysymys on siitä, onko se huonompi senjälkeen kun luostarin esimies sitä vastustaa."
"Eihän se ole käynyt huonommaksi", sanoi Porossnoki, "mutta meidän täytyy ottaa mahdollisuudetkin laskuihimme. Kahden viikon perästä käyvät molemmat isät, joiden vaikutusvalta kansaan on niin suuri, kuokin ja lapioin meitä vastaan."
"Kysymys on edelleen siitä, ratkaisemmeko me Kecskemetin kohtalot vaiko katu. Luullakseni me. Mitä olemme päättäneet, se pysyy."
Niin tarmokkaasti ylituomari lausui nämä sanat, että ne tehosivat Porossnokinkin rautaiseen luonteeseen, vain Kristoffer Agoston olisi vielä mielellään kiistellyt. "Uhma ei ole aina paikallaan, herra ylituomari. Paha on jo liikkeellä Sitä vastaan pitää johonkin ryhtyä, ennenkuin se kasvaa yli voimiemme."