"Hän ei ole paikallaan presidentin tuolilla, hän kuuluu syytettyjen penkkiin."
"Hiljaa!" huusi ylituomari ja helisti sapeliansa, joka siitä lähtien, kun hänestä tuli aatelismies, oli alati hänen edessään pöydällä. "Tällä istun presidentintuolilla ja tänne jään. Tahdon nähdä, kuka rohkenee liikahtaa, kun Kecskemetin ylituomari vaatii hiljaisuutta."
Vain hautuumaalla vallitsee sellainen kammottava hiljaisuus mikä nyt salissa.
"Ken on se lurjus, joka on näin ojentanut pistimensä minua vastaan? Jos olisin tiennyt, ettei viitta ollut oikea, olisinko lähettänyt oman isäni siihen puettuna matkalle? Asia on käsittämätön. Jumala on tahtonut lähettää koettelemuksia Kecskemetille, mutta älkäämme napisko, sillä mitä tapahtuneekin, vielä hallitsee täällä voimakas käsi. Senvuoksi, hyvä herra senaattori Kriston, lähtekää heti viemään turkkilaisille Taitajaan vaadittu veromäärä, jottei meille kahdesta pahasta kasvaisi kolmea."
Kriston teki heti lähtöä, mutta tuskin hän oli ehtinyt ovelle, kun se aukesi kovalla melulla ja sisään syöksyi Czinna. Hän oli kalpea kuin lilja, hänen käyntinsä oli horjuvaa, hänen kauneista silmistään herui kyyneliä.
"Mitä sinä haet täältä?" kysyi häneltä ylituomari kulmiansa rypistäen.
"Mene kotiin itkemään!"
"Täällä on minun paikkani."
Ja hän lankesi polvillensa. Hänen punaisen, pitsein koristetun hameensa lieve kohosi hieman ja paljasti hänen ihastuttavan sievät nilkkansa.
Olaj beg ponnahti istuimeltaan.
"Hän se on, hän se on! Herra Maks Lestyak, katsokaa tuota. Tämä tyttö kävi luonani leirissä. En ikinä, näe Mekkaa, ellei se ole totta."