"En, Czinna, en odota enää."
* * * * *
Oliko näin, vai ei, taivas sen tiennee. Siitä päivästä lähtien, ei Maks Lestyakia ainakaan enää etsitty kuolleitten parista, vaan odotettiin hänen palaavan minä päivänä tahansa.
Hänellä oli tietenkin omat syynsä kadota. Hän lähti hakemaan viittaa ja otti morsiamensa mukaan. Mitä outoa siinä on? (Hän on tehnyt niinkuin pitikin.)
Joskus, — te sen näette hän palaa kotikaupunkiinsa kultasuitsisella hiirakollaan, viitta hartioilla. Kun Kecskemetiä joskus uhkaa suuri vaara, saapuu hän kotiin, istuu ylituomarintuolille ja iskee kuin salama vihollisiin.
He odottivat kauan, kauan. Ovat jo hautaan menneet nekin, jotka lapsina juoksentelivat viitan perässä, mutta lastenlasten lastenlapset odottavat yhä hänen paluutaan.