Jussin näpistelemiset tulivat tietysti aivan pian tunnetuksi, ja kyllä silloin nousi aika melu ja elämä, ikäänkuin olisi kymmenkunta suurta rosvoa ollut kuritettavana. Jussi istui halkoläjässä melkein koko talonväen ympäröimänä, siinä sai hän muutamia tuimia tukkapöllyjä ja moniaita lyöntejä päreen syrjästä—ja sitten seurasi koko joukko uusia nimiä: "varas, rosvo, penikka, lurjus ja roisto," kaikki höystettynä mitä suloisimmalla välisaarnalla.—Kuria ja häväisemistä siinä kyllä oli tarpeeksi asti, mutta ei ainoatakaan hyväsydämmistä lempeää neuvoa, ei pienintäkään johdatusta nuorelle langenneelle. Luonnollinen seuraus oli että Jussi tuota uutta varas nimeään ei pitänytkään suotta, vaan näpisteli edelleen yhä mitä sai.
Erään kerran istui Mattila hyvästi päihtyneenä asuintuvan pöydän päässä, siinä hän ylisteli suurta viisauttansa ja mahtavia tekojansa, samalla manaten kelvottomia naapureitansa kelpo tavalla. Silloin tuli emäntä kammarista, kirkuen, että Jussi roisto on taas vienyt hänen kaksi korppuansa hyllystä. Tästä suuttui juopunut mies ja sivaltain pöydältä kaljahaarikan juoksi hän nurkkaan, missä Jussi oli ja lyödä läimäsi sinne täyttä voimaa. Jussi silloin huusi surkiasti, ja olisipa pojan tainnut aivan hukka periä, jos ei huoneessa oleva renki olisi apuun rientänyt. Peljästyipä tätä tapausta jo suulas emäntäkin ja riensi miestään hillitsemään, jotta varkaan kuritus jäi siksensä. Mutta Jussi ei tällä kertaa lakannutkaan valittamasta, vaikka kiellettiinkin, silloin käytiin katsomaan ja havaittiin Jussin käsivarren olevan ihan väärässä, riippuvana.
Poikki se oli Jussiraukan käsivarsi ihan selvästi, siinä ei puolustus auttanut, selvää oli sekin, että isäntä haarikalla oli sen poikki lyönyt. Eikä nyt haluttanut emäntääkään turhanpäisesti kirkua, jättipä isäntäkin naapurinsa haukkuminen kesken.
Tämän tapauksen todellisuutta koettiin pitää salassa miten mahdollista, heti lähetettiin renki hakemaan haavansitojaa, pitäjää, lukkaria, mutta ensiksi varoitettiin häntä, ett'ei puhuisi asiaa todenmukaisesti, vaan kertoisi Jussin itse kätensä poikki langenneen. Pahemmin pelättiin Jussia itseään, sillä olisihan asia saanut aivan kamalan muodon, jos poika olisi täyden toden kertonut. Ensikerralla kättä sidottaissa oli Jussilla kuitenkin niin paljon kärsimistä, ettei kyennyt mitään puhumaan ja toisella kertaa saatiin hän lahjoilla vaikenemaan, vaikka kyllä hän tällä kertaa oli varkauteenkin viaton sillä Kalle-poika se oli ne korput näpistänyt. Nyt sai Jussi maata ja oleskella monta viikkoa rauhassa toralta ja pilkalta, sillä niin kauvan kuin käsi oli kipiä, pysyi asia tuoreessa muistossa.
Pojan tultua vanhemmaksi ruvettiin Jussia vaatimaan jommoiseenkin työhön. Hänellä olikin ensi alussa jommoistakin halua varsinaiseen työntekoon; jos olis ollut johtajaa, olisi siitä ehkä voinut jotain tulla. Mutta nyt se kävi niin, että Jussi taitamattomuudessaan teki työnsä ihan nurinpäin ja siitä seurasi toria, naurua ja pilkkaa ja päällepäätteeksi arvostelu; "ei sinusta, Jussi, ikänä miestä tule pahanpäivästäkään, mene tiehes koko kloppi!" Jussi meni ja päätti mennessään, ett'ei hän tästä lähin tahdo koettaakaan, koska ei hän kumminkaan mitään saa, eikä osaa, saahan sitä haukkumista muutenkin kuulla.
Kerran piti Jussin liiterissä sahalla halkoja katkoa, mutta saha ei ottanut käydäkseen, hyppeli vaan sinne tänne, viimein soikahti se väärään, poikkimenneeseen käsivarteen ja loukkasi sitä kipeästi. Silloin suuttui Jussi ankarasti, heitti sahan nurkkaan ja istui pölkyn päälle, itkeä nyyhkyttäin. Siinä katseli hän väärää käsivarttansa ja muisteli kaikkia niitä haukkumasanoja ja pikkulyöntejä, mitkä hänelle oli Mattilassa tulleet osakseen.—Pitikö hänen vielä sitten työtä tehdä—eipä talon koirakaan työtä tee, eikä sitä sentään niinkään halveksita kuin häntä—eipä sen ollut käpälää poikki lyöty, vaikka oli joskus omin luvin leipäpalasen kiepannut.—Mutta hän joutui kohta rangaistavaksi, jos joku talossa jotakin näpisteli, ei siinä kysytty oliko hän todella syyllinenkään.—Eikä ollut ketään, joka olisi häntä puolustanut, tai neuvonut—kukahan sitä viitsi huuto-Jussista, pitäjän vaivaisesta pitää lukua, olisihan se ollut itsensä halventamista.
Siinä hän istui ja itki pölkyllä, ajatellen tavatonta huonouttansa, siksikuin kimakka ääni kuului: "Huuto-Jussi, tuo nyt jo puita kiireesti!" Silloin Jussi irvistävällä suulla huusi, matkien: "Huuto Jussi! väy, väy, Rääkkälän ämmää! tule ottamaan puita, tule!"—Jussi oli kiukkua täynnä, hän sanoi isännälle, että tämä kyllä huoletta voisi lyödä poikki toisenkin käsivarren häneltä, kyllä hän pitäisi suunsa kiinni, kun vaan saa palasen pannukakkua. Ja Kalle-poika saisi kyllä varastaa, miten paljon tahansa, kyllä hän niistä edes-vastauksen ottaa ja lyönnit vastaan ottaa, kun kerran muutenkin varkaan ja lurjuksen nimen on saanut. Näitä selityksiänsä lateli Jussi itkien kiukussansa, eikä häntä saatu lakkamaan hyvällä eikä pahalla.—Poika on tullut hulluksi, päättivät silloin Mattilan haltijat.
Suviaikoina oli Jussin jokapäiväisenä työnä ajaa karja laitumelle ja taas iltasilla kotiin. Toisinaan sai hän paimenlaukun selkäänsä ja oleskeli koko päivän metsällä karjan kanssa. Silloin nautti hän iloista vapautta, loikoillen aholla seljällänsä, pilviä tähystellen. Tänne ei kaikunut Mattilan emännän kimeä kirkkuminen, eikä kuulunut tuota vihattua "Huuto-Jussi" sanaa, täällä sitä sai kerrankin olla rauhassa. Vähät huoli Jussi lehmistä, vaikka olisivat virstain päässä olleet, hän tahtoi kerrankin olla täydessä rauhassa, ja nauttia elämää huoletoina. Ei hän kaivannut ketään kumppania, eipä hänelle semmoisista ollut mitään iloa ennenkään ollut, ainahan hän oli ollut kaikkein sorrettava. Kyllä hän halusta olisi tahtonut olla toisten ikäistensä seurassa ja heidän leikkeihinsä osaa ottaa, jos olisi ollut semmoinen kuin muut, mutta hänpä olikin vaan huutolais-Jussi, ja tuommoisen on paras olla yksinänsä.—Näitä ajatteli hän, maaten seljällänsä aholla, katsellen varpaittensa päitä, miten ne olivat typätyitä ja ruman näköisiä,—eipä Mattilan isäntä ollut niille suojaa antanut, vaikka hän pyysi, nyt sai hän kärsiä pilkkaa toisilta pojilta varpaittensakin tähden.
Usein sattui niin, että aurinko teki jo laskua, ennenkuin paimen ollenkaan muisti karjaansa, silloin oli hänen mahdotoin enää ehtiä kotia tavallisella ajalla, mutta eipä hän siitä suurin välittänytkään. Hän jurotteli vaan itsekseen nurkissa, matkien torumisia ja vasta sitten kuin jo kaikki oli levolla, kävi hän sisälle.
Oli enää vaan yksi suvi jäljellä Jussin olo-ajasta Mattilassa, tänä suvena tuli hänen käydä rippikoulu ja sitten syksyllä sai hän mennä mihinkä tahtoi. Mutta huonoapa se oli rippikouluun meno kun tuskin ollenkaan osasi lukea. Koetettiin sitä nyt kyllä hiukan ajaa taitoa päähän, sillä tiesivätpä Mattilaiset, ett'ei se olisi heille kunniaksi, jos ei poikaa ripille laskettaisi. Ja laskettiinpa syksyllä Jussi ripille, vaikka ei juuri korkeilla kiitoksilla. Nyt kehuivat Mattilan haltijat, miten hyvin he olivat tuon häijynkurisen pojan kasvattaneet ja opettaneet.—"Täysi juutalainen se on ollut," jutteli Mattilan isäntä, "on siitä ollut monta vaivaa ja harmia, ett'ei uskoisi yhdestä pojasta olevan,—ja sen minä sanon," jatkoi hän kerskaillen, "että jos olisi ollut joku toinen paikka, niin ei poika nyt olisi ripillä käypä mies, kyllä se on semmoinen velikulta ollut."