Sitten se tapahtui jonakuna kauniina syyspäivänä että Matti ilmoitti isännällensä, aikovansa taas lähteä mailmalle.
—"Hullunako nyt olet?" Kantala sanoi, "joko nyt taas mieles tekee vanhaan ammattiis?"—"Ei maar juuri," vastasi Matti, "mutta onhan niitä toimia muitakin."
—"Mikä sinun on sitten meillä hätänä?"
—"Ei mikään, täällä on hyvä kaikin puolin, mutta minä en aijo jäädä rengiksi koko ijäkseni,—ylöspäin, paremmalle asemalle, se on aikomukseni—mutta siinä ennen kaikkia tarvitaan rahoja, ja juuri noita lähden mailmalta haalimaan."
—"Luuletko sitten sieltä niitä niin saavasi, jos et juuri aivo varkaisiin ruveta?"
—"Varkaisiin! sen sanan olisitte voineet jättää pois, mikään ei oikeuta teitä tuota lausumaan—mutta neljän vuoden aikana kerjuulla käydessäni, ehdin katsahtaa vähän joka paikkaan ja silloin luulen huomanneeni, että hiukkasen järkeä käyttämällä voisi jotakin ansaita!— no niin! luulen kykeneväni vähän sinne ja tänne, vaikka katon harjalla kiikkumaan."
—"Voit tehdä mitä tahdot, vaikk'en minä sinun tuumias oikeen hyväksy."
—"Hm, mutta ettehän taitaisi hyväksyä, jos joku renkipoika tulis tytärtänne kosimaan, varmaankin olisi vanhalla pohjalla oleva talollinen suotuisempi."
—"Mitä riivattua semmoiset tähän kuuluu?"
—"Kuuluu ainakin sen verran, että edellistä pidetään paljon huonompana olentona kuin jälkimmäistä, vaikka se useasti onkin aivan väärin."