Tuntui niin pahalta Sannasta, kun tiesi hyväntekiäänsä rasittavansa.
"Mitäs tähän nyt tehdään", hän vähän ajan kuluttua huokasi, "kun aamu edes pian joutuisi ja lopettaisi tämän yön."
Tiinakin taas ähkäsi ja kääntyi vuoteellaan. Matti huokasi raskaasti, käänsi itseänsä hänkin. Oljet ratisivat alla ja synnyttivät ääntä. Pelotti, että sekin häiritsisi Tiinaa…
Ehtoolla, kun Tiina niin ystävällisesti vastaan otti, oli Matin mieleen johtunut, että tässähän sitä nyt saadaankin sijaa toistaseksi. Tuo oli mieleen hiukan rauhoittavasti vaikuttanut… Nyt sekin toivelma haihtui. Ehkä jo huomenna saa uutta kortteeria lähteä hakemaan ja sitten yhä edelleen, joka päivä … kukatiesi kuinka kauan.
Ylös hän kömpi hiljaa, sillä sydämen levottomuus alkoi taas kasvaa sietämättömäksi. Ei hän ollut itseänsä edes riisunut, siispä ei ollut pukemisenkaan vaivaa.
Tiinan vanha kello seinällä klimputti juuri kolme. Tulitikulla raapasi Matti valkeata, etsiäkseen Tiinan kirvestä.
"Mitä sinä nyt?" kysyi Sanna.
"Kirvestä vaan etsin. Olisin jotain polttoainetta mennyt aamuksi noutamaan, kun ei tässä untakaan saa ja on niin rauhaton mieli."
Vaimo ei enää puhunut mitään. Hän ei tahtonut häiritä, kun Miina oli vähäksi aikaa saanut lepoa. Matti löysi kirveen oviloukosta, vesikorvon takaa, otti oven haasta ja meni ulos. Sanna nousi, Miina sylissä, ovea hakaan panemaan.
"Jassoon," Tiina äännähti, kun kuuli Sannan ovea hakaavan. Hänkin aikoi sitä varten nousta.