"Ei siinä ole kuin olkia."
"Siirryhän pois, ei kai ne oljet katsoen pahene."
"On täällä olkien alla tynnöri", sanoi yksi kopeloituaan, vaikka ensimäinen mies ei ollut mitään huomannut.
"Ei se ole kuin kaljatynnöri", sanoi eukko rohkeasti. "Teillä ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Ei niitä köyhillä ole kellaria, missä säilyttäisi, jos tekee suurusveden haikarata lastensa ryypättäväksi. Eipähän sitä piimää piisanne yhdestä lehmän kantturasta."
"No niinhän se on, niinhän se on. Vaan ehkäpä tässä tunnetaan mitä se on. Nostahan tänne näköpaikalle. Ja onhan tuossa astiakin, laskepa siihen ja maista."
Mies otti astian, laski noin riskin korttelin arvon, siemasi suuhunsa ja virkkoi:
"Eihän tuo tainnut viinaa ollakaan, koska niin hyvästi meni. Annas kun mä uudestaan lasken, että saapi muutkin maistaa mitä tämä on."
Viinaksi se viimeinkin tunnettiin. Eukko erosi pois koko joukosta ja meni ulos, jossa "ryöväriä" vähän haukuskenteli.
"No ei muuta kuin härkä rekeen", sanoi nimismies, sillä hänkin oli matkoillaan päässyt tietämään tuon uuden nimen.
Suuren kylän läpi sitä sitten kuljetettiin, jossa kaikki pääsivät tuon tapauksen tietämään. Ei tainnut moni surra härän kohtaloa, vaan melkein kaikki toivottivat, ettei niitä enää koskaan näkyisi näillä seuduin.