"Ole joutavoimatta, kuka se nyt lauvantai-iltana hämärätöitä. Alahan joutua, että kerkiät kylvyille takaisin."
"No, no-no, kyllä minä… Vie Kaisa nuo likaiset vaatteet toiseen tupaan."
"Elä niistä huolehdi, kyllä ne korjataan."
Nyt ei ollut enää mitään muistuttamista. Kalle oli jo Punin valjastanut ja laitteli sen otsajouhia kahdelle haaralle, jotta ne noin pörhöttäsivät pulskasti.
"Ethän sinä muuttanutkaan niitä huonompia siloja", huusi isäntä pirtin rappusilta tullessaan.
"Ettehän te ole käskenytkään."
"Sanoinhan minä silloin oravan ajun edellä."
"En minä kuullut, eikä ne paljon pahene nämäkään."
"No, olkoot, olkoot… Anna ohjakset tänne… Valkaise se orava ja mene sitten sinne niitylle ojan kaivajain luokse ja katso, etteivät saa jouten istuksia… Ptruu, ptruu, kuulehan vielä: lämmitä riihtä hyvästi, että joutuu maanantaiaamuna puitavaksi. Ymmärrätkö nyt?"
"Kyllä, kyllä!" huusi Kalle jälkeen ja oli mielissään, kun pääsi täksi päivää vapaaksi kiirehtimisestä. Hän oli ijältään vasta puolivälissä toista kymmentä eikä pitänyt niin suurta lukua, jos työmiehet vähän seisoivatkin.