Kallella ei ollut mitään muistuttamista, tuntuihan se nyt hänestäkin niin tavalliselta ja olihan niitä pieniä puutarpeita ennenkin otettuna… Hän pani Punin aisoihin ja ajaa jytyytteli vähälumista metsätietä ja hyräili rikkaan pojan laulua:

"En minä huoli herrastytöstä, jos rikaskin tuo oisi: se kammarissa käveleisi ja kahvia vaan joisi.

En minä huoli köyhästä tytöstä, jos kauniskin tuo oisi; sen isä apua anoisi ja harmia vaan toisi.

Vaan rikkaasta talosta kauniin tytön otan minä itselleni: sillä on paljon sulhasia, vaan niihin se kääntyy selin."

Tuo kolmas värssy oli Kallen mielestä paras ja siihen kuuluvia seikkoja hän ajattelikin aina Kiiskilammille asti ja vielä sielläkin. Punin sitoi hän puuhun kiini, nakkasi heiniä eteen ja alkoi rassehtia lammin ympäriltä vitsaksia ja veteli niitä perässään kokopaikkoihin. Viimein arveli niitä tulevankin kuorman täyteen, päästi Punin irti ja lähti ympäri lampia keräämään. Lammin jäätä myöten oli suorempi palata, vaan ei uskaltanut koettelematta lähteä. Hyvästi tuntui kestävän, kun ei kirvespohjalla lyöden mennyt puhki. Arasti tulla rapsutteli Puni, sillä keskeltä vähän rusahteli, vaan ei vaarallisesti. Kalle lauleli:

"En minä huoli herrastytöstä—"

Hytkis! Ja Puni oli rantaliejukossa selkärankaansa myöten. Kalle säikähti silmittömäksi ja laulut katosivat kerrassaan. Kodin puoleisella rannalla oli pitkältä liejusammalta ja siinä jää huonoa, jota ei arvannut koetellakaan. Siinä se nyt Puni ryllötti ja Kalle vetää kisasi suitsista, josta ei ollut mitään apua. Sen hän itsekin huomasi ja luuli tekevänsä paremmin kuin hakkaa reen asiat poikki. Vaan ei siitäkään. Hätä alkoi kiihtyä ja pani keksimään sen keinon, että hakata jää maalle asti auki.

Niin hän päättikin ja rupesi kirveellä tekemään väylää rantaan päin putouspaikasta lähtien. Henkensä edestä riehui Puni ja heilautti yhtäkkiä päätänsä, niin että kirves sattui keskelle otsaa!

"Aijai!" parkaisi Kalle ja nakkasi kirveensä jäälle.

Veri ruskahti haavasta kauvas ja Puni alkoi yhä hirmuisemmalla voimalla hyppiä ylös, vaan ei päässyt. Huutaen ja samalla itkien alkoi Kalle juosta lähimäistä taloa kohti. Puni katsoi häneen erotessa surkeannäköisesti, joka sai Kallen yhä enemmän itkemään.