"Taitaahan ne olla käsiin käymässä ja monen nokka on sinne päin nojallaan. Mikä häneen mennee saamaan, mikä viemään, mikä ilman olemaan", sanoi Vesalan isäntä.
"Lähdetäänkös teiltä?"
"Eipähän siellä käymättä saane olla, on aina siksi asian nihua."
"Itsekö isäntä lähtee pääksi?"
"Tuolla Pekallahan sinne tuntuu mieli tekevän, niin saanee se nyt mennä. Ja hyvin sieltä minä raskisin ollakin poissa, kuin olisi joku, joka nuo asianvähäiset toimittaisi. Ei olisi kuin muutama tusina lammasnahkaa, talileiviskä ja oravakimppu kaupittavaa ja suolatynnyri ostettavaa. Siinä kaikki koko asiat", tuumi Vesalan isäntä.
"Jo nuo miehet pienemmätkin toimittavat asioita kuin Pekka. En häntä ollut kuin patapölkyn korkuinen, kuin isä tuli vaivaiseksi ja jäivät asiat minun niskaani. Vaan ei minun jälkiäni ole tarvinnut toisen parsia vielä tähän asti", puheli Honkalehto vakaisesti.
"Sinä olet ollutkin terästä alusta lähtien ja pienestä pitäen saanut omin nokkisi puuhailla. Vaan Pekka on tuossa toisen turvissa kasvanut kuin humalan varsi seivästä pitkin, niin ei tiedä mikä hän on ennen kuin näkee", tuumaili Vesalan isäntä verkalleen.
"Tuki nuoresta tulee, vara vasta kasvavasta, on vanha sananlasku, eikä Pekassakaan ole kuin hyvyys vikana. Sen näin tässä tuonnoin tihunnin maksuretkellä, että Pekka toimitti asiansa kuin muutkin miehet", puolusteli Honkalehdon isäntä Pekkaa.
Ja niin se nyt tuumattiin, että lähdetään huomisaamuna päivän viihessä.
Ei Pekkaa nukuttanut koko yönä. Hitaasti kiersi täysikuu taivaan rinnettä sille kohalle, jonka Pekka oli nousun ajaksi arvellut. Vaan mitä likemmäs Pekan määrää kuu kiersi, sitä tiheämpään hulmahti kiivaasti lentävä huurupilvi kuun eteen ja tuokion kuluttua jätti paistamaan siksi kunnes tuli toisia reutaleita. Ne veivät sikseen unen Pekan silmästä ja pelosta sykki sydän. Jos nyt tuisku nousee, niin silloin ei pääse lähtemään, ajatteli Pekka ja hätäisesti hyppäsi ylös, kuin kuu oli lännen korvalle kiertänyt.