Pirtillä he nytkin olivat. Tuomas nukkui pöydänpääpenkillä ja Erkki opetteli korteillaan tekemään erästä konstia, jonka Kumpulan renki Eetu oli viime pyhä-iltana hänelle neuvonut, mutta jonka hän sitten oli jälleen unehuttanut, eikä enään osannut vaikka olisi kuinka koettanut. Aivan se oli välistä mieleen johtumaisillaan, vaan ei kumminkaan johtunut, sikseen täytyi heittää ja ruveta muuta ajanhauskuutta hakemaan.
"Tuomas, nouse ylös… Kuuletko," Erkki pudisteli häntä jalasta.
"No, no … älähän nyt…" soperteli Tuomas, ravauttamatta silmiäänkään.
"No, nouse nyt! Ikävä kai minun on tässä yksin kollottaa. Pannaan edes yksi mylly."
"En minä nyt jaksa. Minua niin väsyttääpi."
"Eikö siellä menneen yöllisessä yöpaikassa nukkua annettukaan?"
"Missä menneen yöllisessä?"
"Siellä Ketolassa."
"Enhän minä ole siellä ollutkaan."
"Vai et. Etkö sinä luule minun tietävän?" väitti vaan Erkki.