Vastauksessani, jonka heti kirjoitin, syytin häntä uskottomuudesta, sanoin ettei hän ole minua koskaan rakastanut, koska tuollaisesta seikasta on heti valmis rukkaset antamaan. "Se on etsitty tekosyy, eikä muu. Eilenkin olin sinua odottamassa, vaan sinä et tullut vastaani. Ymmärrän kaiken. Sinä luulet tulevasi onnellisemmaksi tuon konttoristin kanssa. Siunaukseni teitä seuratkoon, jos tahdot sellaisen minulta ottaa. Ymmärrät kai minkälaisella mielellä sen lähetän. Kaiho minulle muistoksi jää, vaan ei siltä hätää. Maailma on suuri ja vapaa, eiköhän sinne surut haihtune."
Allekirjoitukseksi panin: "Hyljätty ja pettynyt Lauri Takala."
Viedessäni kirjettä postilaatikkoon, tapasin Liinan kadulla. Läksin saattamaan häntä, ja sain kutsun sisälle. Koetin olla kuin ei mitään olisi tapahtunut.
He olivat edellisenä iltana palanneet Arvelan kotoa, ja Liinalla oli paljon sieltä kerrottavaa.
—Kalle saa viran kotipitäjässään, toistaiseksi sijaisena. Minusta on niin hauskaa päästä asumaan maalle.
—Onhan se.
—Ja niin vapaa kun urkuri saa olla, ei kun pyhinä vaan virassaan.
—Niin…
—Sinä et usko, Lauri, kuinka kaunis koti meille tulee. Aivan järven rannalla, kauniin metsän kyljessä.
—Vai niin.