—Käymäänkö?
—Ei, vaan muutan kokonaan.
—Milloinka sinä sen olet päättänyt?
—Pari viikkoa sitten.
—Etkä ole minulle mitään ilmoittanut.
—En. Olen pitänyt asian koskevana ainoastaan minua.
—Vai niin.
Viimeinen sanansa tuli hiljaa henkäyksen ohessa.
Oltiin hyppykohtauksessa. Minä vein häntä kuin vento vierasta, kaikella maltilla ja sävyisyydellä, en ollenkaan pusertanut rintaani vasten. Hän tuntui haluavan olla loitompana.
Franseesin loputtua saatoin hänet paikalleen ja kohteliaasti kiitin. Hän ei vastannut mitään, vaan surullisesti katsahti.