— Katsohan sinua, kun siinä kiroilet… enhän minä tee kellekään pahaa… kah, soh… elähän, jumalan luoma, ihmistä ammu… minähän olen se Hytös-Heikki Pieksämäeltä.
Kasakka ei ymmärtänyt sanaakaan. Ukko oli hänestä liiaksi ujostelematon ollakseen suuri pahantekijä, mutta oli hän jo kyllästynyt siihen, että tämä noin ääneensä puheli tuolla ylhäällä, sillä ankarimman rangaistuksen uhalla oli vahtimiehiä kielletty vankien kanssa puhelemasta. Jos kuka sen nyt sattuisi kuulemaan, niin saisi hän vähintäinkin vuorokauden pimeää arestia ja sen lisäksi vielä löylytyksen kapteenilta, joka ei suinkaan korvapuustiin rajoittuisi. Hän tunsi kyllä kapteeninsa. Vielä kerran koetti hän hyvällä saada ukon vaikenemaan. Pani pois pyssynsä ja hätisteli kummallakin kädellään tuolle itsepäiselle suupaltolle, niinkuin hätistetään lehmää, kun tahdotaan sitä pelottaa, ja samalla kiroili hän: perkele… perkele…
Mutta nyt tuli ukko aivan haltioihinsa kasakan leikillisyydestä, nauraa hohotti ja alkoi uudelleen rupatella:
— Sinäpä vasta veitikka olet, joka ensin uhkaat ampua ja sitten telmät kuin hupakko, ennenkun tupakkaa annat…
Silloin kasakka taas tähtäsi.
— Kah, soh, joko nyt taas rupeat… elä leikittele pyssyn kanssa, saattaa lauveta!… mitä huudat?… enhän niinä ole mikään murhamies enkä varas, min' oon se Hytös-Heikki Pieksä…
Heikki Hytönen ei ole sen kauvemmin rupatellut. Kasakka oli todenteolla suuttunut, huutanut hänelle venäjäksi, että vetäytyisi tiehensä, mutta kun ukko yhä oli itsepäinen, tähtäsi hän ikkunan pieleen ja laukasi.
Juuri kuin Heikki Hytönen oli kotipitäjänsä nimen mainitsemaisillaan, horjahti hän taapäin huoneesen, aikoi pyyhkäistä käsillään otsaansa ja kaatui sanaa hiiskumatta selälleen. Luoti oli sattunut ikkunan saranaan ja siitä kimmonnut syvälle Heikki Hytösen itsepäiseen kalloon.
Kasakka vedettiin oikeuteen, mutta vapautettiin lopulta.
Tuo pieni kasakkakomennuskunta on jo aikoja sitten Mikkelistä muuanne siirtynyt. Siellä on nyt muita laitoksia, jotka ennustavat sadetta yhtä varmasti kuin kasakkain laulu ennen aikaan. Omat asevelvollisemme astuvat määrätyt askeleensa lääninvankilan vahtikojujen edessä ja tupakoivat salaa, mutta ymmärtävät paremmin suomea, vaikkeivät olekaan niin vilkasliikkeisiä kuin kasakat.