Mutta Heikki Hytönen venytti suunsa leveään, hyväntahtoiseen hymyyn, pisti ulos paljaaksi kulitun, hullunkurisen päänsä niin pitkälle kuin sai ja huusi varovasti ja salamyhkäisesti:

— Kuuleshan, velihopea, hanki tupakkaa ukolle, jonka täytyy vaan tyhjää ilmaa nieleksiä!

Kasakka katsahti ylös äänen kuultuaan, näki hämmästyksekseen vangin ikkunassa ja viittasi kiivaasti ja päättävästi kädellään, että hän hetipaikalla vetäytyisi tiehensä. Hänellä oli ankarat määräykset vankien suhteen eikä mitään muuta puhetorvea kuin — pyssynsä.

Mutta kun ukko näki hänen tupakoivan, ihastui hän ikihyväksi.

— Sinäkö täällä tupakoitkin, velihopea! — Huomenna saat tupakkasi kolminkertaisesti takaisin, jos nyt vähän ukolle annat…

— Perkele! huusi kasakka, pannen siihen sanaan kaiken suomenkielen taitonsa, ja pui nyrkkiään.

— Elähän tuossa kiroile… enhän minä ole mikään varas, niin että turhaan siinä kiroilet… siltavouti on vaan panettanut minut kiinni kahdestakymmenestä markasta… ja sinä saat tupakkasi nelinkertaisesti takaisin, kun täältä huomenna pääsen vapaaksi!

Kun kasakka hetken aikaa seisoi epätietoisena siitä, mitä hänen olisi tekeminen, sai Heikki Hytönen uutta toivoa:

— Kuulehan nyt, velihopea… enhän tahdo kuin muutaman piipullisen… tai kunhan vaan saisin suuhunikaan…

— Perkele! kiljasi kasakka uudelleen ja kohotti pyssynsä.